Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 12.10.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 12.10.2015 / Pykälä 258




Kaupunginhallitus
§ 258
12.10.2015

VALTUUSTOALOITE SENIORIPUISTOJEN RAKENTAMISESTA

445//2015

KH § 258
LIITE 5: Valtuutettu Tukian aloite

Valtuutettu Timo Tukia jätti valtuuston kokouksessa 21.9.2015 valtuustoaloitteen koskien senioripuistojen rakentamista. Aloitteessaan valtuutettu Tukia esittää, että Mänttä-Vilppulan kaupungissa selvitetään kahden senioripuiston rakentamista. Aloitteessa todetaan, että toinen puisto voisi sijaita Sarapihan läheisyydessä ja toinen Vilppulan taajamassa esimerkiksi Punatulkun läheisyydessä. Valtuustoaloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

Senioripuistoja on toteutettu eri puolella Suomea ja niiden tavoitteena on ollut innostaa vanhuksia omaehtoiseen liikuntaan. Näin ollen puistojen toteuttamiseen löytyy joitain esimerkkejä. Sarapihan alueelle on valmistumassa uusi tehostetun palveluasumisen yksikkö. Tässä yhteydessä on jo alustavasti todettu, että alueella on syytä tehdä maankäytön osalta kokonaistarkastelu, joka käsittää tarkemman pihatarkastelun. Tässä yhteydessä on hyvä tutkia senioripuiston rakentamisedellytykset.

(Valmistelija kaupunginjohtaja Esa Sirviö, puh. 03-488 8200)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©