Poistuminen | Toimielimet | Peruspalvelulautakunta | Pöytäkirja 28.01.2016

Peruspalvelulautakunta
Kokous 28.01.2016 / Pykälä 4



Peruspalvelulautakunta
§ 4
28.01.2016

PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 2016

PEPALTK § 4

Perhehoitajalaissa (3.4.1992/312) perhehoitajalla tarkoitetaan henkilöä, joka hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntayhtymän kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa kodissaan sosiaalihuoltolain (710/1982) 25 §:ssä tarkoitettua perhehoitoa.

Perhehoitajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa.

Sosiaalihuoltolaissa (25 §)perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen oman kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalista kehitystään. Perhehoitoa annetaan henkilölle, jonka hoitoa, kasvatusta tai muuta huolenpitoa ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää hänen omassa kodissaan tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita hyväksi käyttäen ja jonka ei katsota olevan laitoshuollon tarpeessa.

Perhehoitajalaissa tarkoitetun toimeksiantosopimuksen tehnyt henkilö ei ole työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan tai kuntayhtymään.

Perhehoitajalla on oikeus saada hoidosta palkkiota (hoitopalkkio). Sovittu hoitopalkkion määrä tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.

Hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee perhehoidossa olevaa henkilöä kohden 691,25 euroon kalenterikuukaudessa 1.1.2016 lukien.

Kunnat voivat maksaa myös vähimmäismäärää suurempia hoitopalkkioita. Hoitopalkkio voidaan erityisestä syystä sopia maksettavaksi myös säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Jos hoitopalkkio on sovittu toimeksiantosopimuksessa vähimmäismäärää suuremmaksi tai pienemmäksi, korotetaan hoitopalkkiota indeksitarkistuksen johdosta 1.1.2016 lukien 0,73 prosenttia.

Perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus (kulukorvaus).

Perhehoitajille maksettavia kulukorvauksia ja käynnistämiskorvauksia tulee perhehoitajalain (312/1992) 3 §:n 7 momentin mukaan tarkistaa kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin (lokakuu 1951=100) edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti.

Indeksin pisteluku on laskenut vuodesta 2015 0,26 %.

Indeksillä tarkistettu kulukorvauksen vähimmäismäärä on 1.1.2016 lukien 409,59 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Kulukorvaus voidaan erityisestä syystä maksaa myös säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Jos kulukorvaus on sovittu toimeksiantosopimuksessa vähimmäismäärää suuremmaksi tai pienemmäksi, indeksitarkistuksen johdosta kulukorvausta tulisi laskea 1.1.2016 lukien 0,26 % prosenttia.

Myös käynnistämiskorvausta ja muita kulukorvausmääriä tulisi tarkistaa vastaavasti 1.1.2016 lukien. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on 1.1.2016 lukien 2 908,85 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti.

Kehitysvammaisten perhehoidon palkkioissa on noudatettu sekä Juupajoen että Mänttä-Vilppulan osalta sopimusta Pirkanmaan maakunnallisen kehitysvammaisten perhehoidon yksikön järjestämisestä yhteistoimintana ja sen mukaista toimintaohjetta palkkioineen ja korvauksineen.

(Valmistelija hallintojohtaja Saara Rauhala, 050 3009599)

Esittelijän (hallintojohtaja Saara Rauhala) päätösesitys:

Peruspalvelulautakunta päättää, että

 

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 





©