Poistuminen | Toimielimet | Peruspalvelulautakunta | Pöytäkirja 28.01.2016

Peruspalvelulautakunta
Kokous 28.01.2016 / Pykälä 2




Peruspalvelulautakunta
§ 2
28.01.2016

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016

PEPALTK § 2

LIITE 1: Sosiaalipalveluiden asiakasmaksut 2016/Mänttä-Vilppula ja Juupajoki

Sosiaalipalveluiden asiakasmaksuja on valmisteltu yhdessä palveluntuottajan edustajien kanssa. Oheismateriaalina on valmistelukokouksen esitysten yhdistelmä.

Jo vuoden 2015 asiakasmaksuista päätettäessä todettiin, että erityisesti vanhusten kotihoidon ja asumispalveluiden maksujen määräytymisperiaatteissa on olennaisia eroja kuntien kesken. Erot näissä maksuissa ovat niin merkittäviä sekä kuntakohtaisen tulojen kertymisen että asiakassuhteiden näkökulmasta, että vuoden 2016 maksujen osaltakaan ei voida tehdä esitystä maksujen yhtenäistämisestä yhteistoiminta-alueella. Asiakasmaksut on edelleen esitetty päätettäväksi kuntakohtaisesti.

Asiakasmaksulakiin perustuvia sosiaalihuollon asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi asiakasmaksuasetuksen muutoksilla kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Samalla tarkistetaan kotona annettavan hoidon tulorajoja ja laitoshoidon vähimmäiskäyttövaroja työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Valtioneuvosto muutti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua asetusta 19. marraskuuta. Asetus tulee voimaan 1.1.2016.

Asiakasmaksulaki ja -asetus määrittelee sosiaalipalveluiden osalta

- Jatkuvasti ja säännöllisesti kotona annettavan palvelun kuukausimaksun tulorajat ja enimmäismaksuprosentit

- Pitkäaikaisen laitoshoidon enimmäismaksuperusteet ja henkilökohtaisen vähimmäiskäyttövaran

- Lyhytaikaisen laitoshoidon enimmäisvuorokausihinnat

Asiakasmaksuasetus Pitkäaikaisen laitoshoidon enimmäismaksuperusteet ja henkilökohtaisen vähimmäiskäyttövaran sekä lyhytaikaisen laitoshoidon enimmäisvuorokausihinnat ovat kummassakin kunnassa asetukseen perustuen yhteneväiset.

Jatkuvasti ja säännöllisesti kotona annettavan palvelun kuukausimaksun tulorajat ovat kummassakin kunnassa asetukseen perustuen yhdenmukaiset, mutta hoidon tuntimäärien aikavälit ja maksujen prosettiperusteet poikkeavat toisistaan.

Muista sosiaalihuoltolain mukaisista maksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa tai –asetuksessa, joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun. Kunnan tulee kuitenkin ottaa huomioon asiakasmaksulain maksuja koskevat yleissäännökset seuraavasti:

-Asiakasmaksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

-Kun kunta järjestää palvelut ostamalla ne yksityiseltä palveluntuottajalta, asiakkaalta peritään samat maksut ja korvaukset kuin kunnan itsensä tuottamista vastaavista palveluista.

-Asiakasmaksu voidaan määrätä asiakkaan maksukyvyn mukaan. (Asiakasmaksulaki 1,2 ja 12 §).

-Asiakasmaksun tulee olla kohtuullisessa suhteessa asiakkaan käyttämien palvelujen määrään.

Sosiaalihuoltolain mukaisilla asumispalveluilla tarkoitetaan yleensä kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista tukevat palvelut liittyvät kiinteästi yhteen. Asumista tukevat palvelut voivat olla hoito- ja hoivapalveluja, tukipalveluja kuten ateria-, vaatehuolto, hygienia- ja siivouspalveluja tai näiden yhdistelmiä. Asumisesta asukas maksaa vuokran ja palveluista asiakasmaksun.

Kummassakin kunnassa on noudatettu asumispalveluiden maksuperusteena tulosidonnaista laskentatapaa, jossa asukkaalle jää määrätty vähimmäiskäyttövara. Laskentatapa on kunnissa euro- ja %-määrien osalta kuitenkin erilainen.

Tilapäisestä kotipalvelusta voidaan periä kunnan päättämä kohtuullinen maksu, joka saa olla kuitenkin enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

Tukipalvelujen (ateriat,turva- ja asiointipalvelut jne.) maksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa tai -asetuksessa, joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun, joka saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

Omaishoidon tukeen sisältyvistä palveluista perittävistä maksuista tai omaishoitajan muun kuin lakisääteisen vapaan ajaksi annettavien palvelujen maksuista ei ole erikseen säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa tai -asetuksessa, joten maksut voidaan määrätä maksuja koskevien yleissäännösten perusteella.

Kunnat voivat periä omaishoidon tukena annettavista palveluista samat maksut kuin sosiaali- ja terveyspalveluista muutoinkin peritään. Kunnat voivat myös alentaa tai jättää asiakasmaksut perimättä omaishoidon tuen asiakkaille annettavista palveluista, esimerkiksi kotipalvelusta tai lyhytaikaisesta laitoshoidosta.

Perhehoidon asiakasmaksuista säädetään asiakasmaksuasetuksen (251/2003) 19 §:ssä. Perhehoidosta peritään maksu samalla tavoin kuin pitkäaikaisesta laitoshoidosta.

Maksujen sisältö ja muutokset esitellään tarkemmin kokouksessa.

Esittelijän (hallintojohtaja Saara Rauhala) päätösesitys:

Peruspalvelulautakunta hyväksyy sosiaalipalveluiden asiakasmaksut 1.1.2016 lukien liitteen mukaisesti.

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 





©