Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 15.02.2016

Kaupunginhallitus
Kokous 15.02.2016 / Pykälä 31




Kaupunginhallitus
§ 31
15.02.2016

KIINTEISTÖN FREE, KIINTEISTÖTUNNUS 508-405-9-706, OSTAMINEN

KH § 31

LIITE 2: Karttaote kiinteistöstä Free, 508-405-9-708, Asemakaavaote

Mänttä-Vilppulan kaupunki myi vuoden 2012 keväällä kaksi asemakaavan mukaista omakotirakentamiseen osoitettua rakennuspaikkaa Kolhosta. Ostajat olivat venäjän kansalaisia. Kaupat hoiti valtakirjalla vantaalainen JG House Oy. Tontit myytiin tontinluovutusehtojen mukaisesti rakentamisvelvoitteella. Sittemmin toisen tontin ostaja otti yhteyttä kaupunkiin ja tarjosi tonttia kaupungin ostettavaksi, koska ei ilmoituksensa mukaan ollut aikanaan ymmärtänyt rakentamisvelvoitetta eikä hänellä ollut mahdollisuutta ryhtyä rakentamaan tontille. Kaupunginhallitus teki päätöksen takaisin ostamisesta ja tonttikauppa toteutui vuoden 2015 lopulla.

Nyt myös toisen tontin omistajat, Veronika ja Mikhail Kotlyarenko ovat kysyneet, voisiko kaupunki ostaa heidän 15.5.2012 ostamansa tontin takaisin sillä kauppahinnalla, jolla kaupunki myi sen heille lisättynä rakennuspaikan lohkomisesta aiheutuneilla kustannuksilla. Tontti sijaitsee Kolhossa osoitteessa Karhuntie 8. Tontin hinta oli 2 500 € ja lohkomiskustannukset noin 1000 €. Syyksi esitykselleen tontin omistajat ovat ilmoittaneet perheensä huonon taloudellisen tilanteen johtuen perhettä kohdanneesta vakavasta sairaustapauksesta. Näin ollen rakentaminen on mahdotonta.

Kaupunginhallituksen 09.03.2015 (§ 61) tekemän päätöksen mukaan kaupunki osti ensin mainitun tontin takaisin sillä kauppahinnalla, jolla oli sen aikanaan myynyt. Lohkomiskustannukset jäivät tontin ostajan tappioksi.


Kaupunki myy tontit rakennettaviksi. Nyt, kuten aikaisemmassakin tapauksessa, perusteluna tontin takaisin ostamiselle voisi pitää sitä, että omistaja ei asu Suomessa ja oman ilmoituksensa mukaan heillä ei ole mahdollisuutta rakentaa tontille. Kolhon Karhuntien alueella on kaupungilla myynnissä yksi rantarakennuspaikka sekä yksi kuivan maan rakennuspaikka. Tonteilla ei juurikaan ole ollut kysyntää.

Kaupungin tontinluovutusehtojen mukaan on myös mahdollista antaa enin-
tään kahden vuoden jatkoaika rakentamisvelvoitteen täyttämiselle. Mikäli
velvoitetta ei täytettäisi määräaikaan mennessä, kaupunki voi sen jälkeen
määrätä sopimussakon perittäväksi. Sakkomaksuna on tontin kauppahinta x 2. Tässä tapauksessa 5000 €. Yksi vaihtoehto olisi myös, että rakentamisvelvoitteelle myönnetään kahden vuodenjatkoaika ja tänä aikana
nykyinen omistaja laittaisi tontin julkiseen myyntiin.

Todetaan vielä, että minkään lain perusteella kaupunki ei voi kieltäytyä myymästä tontteja ulkomaalaisille. Näissä kahdessa tapauksessa oli kuitenkin ehkä ennalta arvattavissa, että rakennuspaikat eivät rakentuisi ostajien toimesta. Vastaavia tonttikauppoja ja tilanteita tuskin tulee lähitulevaisuudessa mutta tontinluovutusehtoja olisi syytä tarkastella vastaavanlaisten tilanteiden välttämiseksi.

Mänttä-Vilppulan kaupungin hallintosäännön § 50 mukaan kaupunginhallitus päättää mm. kiinteän omaisuuden ostamisesta kaupungille talousarviossa tarkoitukseen varatun määrärahan ja valtuuston mahdollisten erikseen antamien ohjeiden puitteissa.

(Valmistelija maankäyttöinsinööri Kirsti Eskelinen, puh. 03-488 8567)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää, että

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©