Poistuminen | Toimielimet | Sivistyslautakunta | Pöytäkirja 08.03.2016

Sivistyslautakunta
Kokous 08.03.2016 / Pykälä 10


Edellinen asia | Seuraava asia

Sivistyslautakunta
§ 3
02.02.2016
Sivistyslautakunta
§ 10
08.03.2016

VARHAISKASVATUKSEN LINJAUKSIA 1.8.2016 LÄHTIEN

SIVLTK § 3

Eduskunta hyväksyi 15.12.2015 hallituksen lakiehdotuksen varhaiskasvatuslain muuttamisesta, jonka mukaan lapsella on oikeus ennen perusopetuslaissa tarkoitetun oppivelvollisuuden alkamista saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Laki astuu voimaan 1.8.2016. Oikeus samaan varhaiskasvatuspaikkaan kuitenkin säilyy päiväkodissa ja mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoidossa, jos lapsen varhaiskasvatusaika muutetun lain voimaan tullessa muuttuu. Laajemmin varhaiskasvatusta on oikeus saada huoltajien työskennellessä tai opiskellessa kokoaikaisesti tai heidän toimiessaan yrittäjinä tai he ovat omassa työssä päätoimisesti. Enemmän kuin 20 tuntia viikossa on varhaiskasvatusta järjestettävä myös, mikäli se on tarpeen lapsenkehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden vuoksi tai se on muutoin lapsen edun mukaista. Mänttä-Vilppulassa lapsen varhaiskasvatustarpeen ja tilanteen arvioi varhaiskasvatuksen henkilöstö yhdessä vanhempien ja mahdollisesti muiden lapsen tai perheen tilanteen tuntevien tahojen kanssa.

Kunnan on tarjottava 20 tuntia viikossa olevaa varhaiskasvatuspalvelua joko osapäiväisesti tai osaviikkoisesti. Kun Mänttä-Vilppulassa perhe käyttää varhaiskasvatuspalveluja osaviikkoisesti 20 tuntia viikossa, vanhempien kanssa sovitaan lapselle kiinteät hoitopäivät viikossa. Kuukaudessa läsnäolotuntien kokonaismäärä voi olla enintään kuukauden toimintapäivät kerrottuna neljällä tunnilla. Osapäiväisesti varhaiskasvatuspalveluja käytettäessä päivittäinen toiminta-aika on enintään neljä tuntia päivässä. Toiminta-aika määritellään tässä vaiheessa kussakin toimintayksikössä erikseen.

Mänttä-Vilppulassa varhaiskasvatuslain muutokset koskisivat arviolta noin 20 varhaiskasvatuksessa olevaa lasta. Näistä noin kymmenen lapsen kokoaikainen varhaiskasvatus muuttuisi 20 tuntia viikossa järjestettäväksi varhaiskasvatukseksi. Osapäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevien noin kymmenen lapsen varhaiskasvatusaika lyhenisi viidellä tunnilla viikossa. Mikäli Mänttä-Vilppulassa 1.8.2016 alkaen toimitaan varhaiskasvatuslain puitteissa eikä tehdä siitä poikkeavaa päätöstä laajemmasta varhaiskasvatusoikeudesta, niin varhaiskasvatuksen asiakasperheiden työ- ja opiskelutilanne päivitetään kevään aikana.

Päivähoitoasetus ohjeistaa kasvattajien ja hoidettavien lasten suhdeluvun. Valtioneuvosto on 22.10.2015 antanut asetuksen lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n muuttamisesta (1282/2015). Päivähoitoasetuksen 6 §:ää muutetaan siten, että yhtä hoito- ja kasvatushenkilöä kohden voi olla kahdeksan kokopäiväistä 3 vuotta täyttänyttä lasta nykyisen seitsemän lapsen sijaan. Muutos tulee voimaan 1.8.2016. Alle 3-vuotiaiden lasten osalta suhdelukua ei ole muutettu.

Varhaiskasvatuslain 5 a §:n mukaan päiväkodin yhdessä ryhmässä voi olla yhtäaikaisesti läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävässä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia, mikä tällä hetkellä tarkoittaa 21 kolme vuotta täyttänyttä kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevaa lasta. Päivähoitoasetuksen muutoksen perusteella kolme vuotta täyttäneiden lasten ryhmät voivat kasvaa kolmella lapsella 24 lapsen ryhmiksi. Lapsiryhmän kokoon vaikuttaa aikuisten ja lasten suhdeluvun lisäksi myös lapsen tuen tarve. Päivähoitoasetuksessa ( A 6§ 3 mom.) on kirjattu asia seuraavasti:

”Jos päiväkodissa on yksi tai useampia erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevia lapsia, on tämä otettava huomioon hoidettavien lasten lukumäärässä tai hoito- ja kasvatustehtävään osallistuvien henkilöitten lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten erityistä avustajaa.”

Kaupunkimme varhaiskasvatuksen piirissä on useampia erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevia lapsia. Asetus lasten päivähoidosta ei kuitenkaan tarkasti määrittele, miten tämä otetaan huomioon ryhmäkoossa.

Mänttä-Vilppulan varhaiskasvatuksessa on, kuten useissa kunnissa ja perusopetuksessa, käytössä tuen kolmiportaisuuden malli. Tuen vahvuus vaikuttaa ryhmäkokoon, jossa lapsi on, sillä tuen vahvuuden mukaan määritelty kerroin (aivan kuten ikäkerroin alle kolmevuotiaan osalta) vähentää tilapaikkoja ryhmässä. Yhtenevän ja tasapuolisen arvioinnin tuen määrittämisestä tekee kiertävä erityislastentarhanopettaja yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa, päätöksen tuen vahvuudesta tekee varhaiskasvatuksen johtaja.

Lähtökohtaisesti on suunniteltu toimittavan valtion taholta tulleiden lakien ja asetusten puitteissa. Näin ollen Mänttä-Vilppulassa 1.8.2016 alkaen asetuksen mahdollistama suhdeluku otetaan käyttöön niissä ryhmissä, missä se tilojen suhteen on mahdollista ja toiminnallisesti varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutuminen voidaan turvata sekä tilanteissa, jolloin lasten hoidon tarpeessa tapahtuu yllättäviä muutoksia esimerkiksi hoidon sopimuspäivät lisääntyvät tai osapäivähoito muuttuu koko päivähoidoksi. Tällöin lapsen ei tarvitse vaihtaa hoitopaikkaa.

Elokuussa 2016 voimaan astuva laki ja asetus eivät Mänttä-Vilppulassa vaikuta henkilöstön työsuhteisiin. Meillä on sama henkilöstö tällä hetkellä varattu varhaiskasvatuksen kentällä 1.8.2016 kuin on nyt käytössä. Ketään ei tulla irtisanomaan uusien lakien myötä eikä ole tarkoitus väkisin muuttaa ryhmärakenteita uudistuneessa tilanteessa vaan katsoa millaiset vaikutukset muutoksilla on ja sitten ajan kanssa tehdä tarkempia ratkaisuja.

Uuden päiväkodin valmistuttua 2017 päiväkodissa arvioidaan henkilöstön tarve ja ryhmien muodostamiset uusi henkilöstömitoitus huomioon ottaen. Henkilöstön sijoittamisessa työtehtäviin otetaan huomioon myös mahdollisuudet avoimeen varhaiskasvatukseen, kun ensin on turvattu henkilöstön riittävyys päiväkotiryhmissä.

(Valmistelija varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirta puh. 03 488 8731)

Varhaiskasvatusjohtaja kutsutaan kokoukseen kuultavaksi.

Esittelijän (sivistysjohtaja Peltonen) päätösesitys:

Sivistyslautakunta kuulee varhaiskasvatuksen johtajaa ja keskustelee linjauksista koskien uutta lakia. Tarkempi päätös linjauksista tehdään seuraavassa kokouksessa.

Päätös: Varhaiskasvatusjohtaja Minna Tammesvirtaa kuultiiin kokouksessa.

Päätös linjauksista tehdään seuraavassa kokouksessa.

 

SIVLTK § 10

LIITE 1: Varhaiskasvatuksen päivähoidon taulukko

LIITE 1a: Läsnäolopäivätaulukko

Linjausten tarkempaa selvitystä:

Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 § :n muutos mahdollistaa päiväkodeissa sijoittaa yhtä kasvattajaa kohden kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta aiemman seitsemän sijaan alkaen 1.8.2016.

Teoreettiseesti muutos Mänttä-Vilppulassa tarkoittaa, että jos jokaiseen 3 - 6-vuotiaiden ryhmän jokaiselle kasvattajalle lasketaan yksi 3 - 6-vuotias lapsi lisää, se mahdollistaisi 29 kokopäiväpaikkaa, josta tulokertymä olisi 0 - 8207 €/kk ilman henkilöstölisäystä. Vaihtoehtoisesti nykyisen lapsimäärän voisi hoitaa 3,7 henkilöä vähemmän, joka tarkoittaa vuosipalkoissa noin 130 000 euroa.

Käytännössä kumpikaan laskelma ei ole realistinen, sillä:

- kaikki nykyiset tilat eivät mahdollista ryhmien kasvattamista asetuksen mahdollistamaan maksimiin

- 29 uuden lapsen saaminen varhaiskasvatuksen kokopäivähoidon piiriin on epätodennäköistä.

Maalatut uhkakuvat täysin epäasiallisen kokoisista ryhmistä ovat liioiteltuja. Tässä vaiheessa emme vielä tiedä, millaisiksi ryhmät on hyvä muodostaa tulevaisuudessa. Joka kevät seuraavan syksyn ryhmien muodostamista pohditaan ja etsitään lasten ja perheiden kannalta parhaat mahdolliset ratkaisut. On turhaa ja hätiköityä sitoa omasta tahdosta jousto ja liikkumavara, kun asetus antaa mahdollisuuden laskea ryhmiä muodostettaessa yli kolmevuotiaiden osalta aikuisen ja lasten suhdeluvun 1/8 aiemman 1/7 sijaan.

On luotettava viranhaltijoiden järkevään päätöksentekoon. Päiväkodin johtaja osaa arvioida yksikössään ryhmien rakennetta. Mahdollisesti joihinkin ryhmiin voitaisiin sijoittaa nykyistä enemmän lapsia eikä tämä tarkoita, että lisäys on heti saman tien kolme (3) kokopäiväistä lasta. Asetusmuutoksen mahdollistama lisäys ryhmäkokoon tuo joustavuutta lapsiryhmien muodostamiselle, ja toisaalta turvaa lasten erilaiset tarpeet. Tavallisiin päivähoitoryhmiin integroitujen lasten kohdalla lapsen tuen tarpeen sitä edellyttäessä kasvatushenkilöstön ja lasten suhdelukua voidaan väljentää siten, että tehostetussa tuessa lapsi lasketaan kahdeksi erityisessä tuessa kolmeksi.

Kun asetuksen mahdollisuudet ovat käytössä, se antaa entistä paremmin liikkumavaraa/joustonvaraa ryhmien muodostamiseen eikä koko ajan mennä lain ja asetuksen äärirajoilla ryhmäkokojen suhteen. Kevätkaudella uudet lapset ja perhepäivähoidon varahoitolapset mahtuvat joustavammin lapsiryhmiin. Ryhmät muodostetaan lain mukaisesti siten, että varhaiskasvatuslain edellyttämät tavoitteet on mahdollista saavuttaa.

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen

Lakien valmistelu on Suomessa perusteellista ja alan asiantuntijoita on mukana lain valmistelussa. Varhaiskasvatusoikeuden rajaamista mahdollistavaa lakia ei ole tehty kevein perustein. 4h/päivä varhaiskasvatusta riittää saavuttamaan varhaiskasvatuslain tavoitteet oikein suunniteltuna. Laatu ei ole kiinni tunneista vaan tekijöistä, vrt. esiopetus 4h/pv, 700h/vuosi katsotaan riittäväksi, ensimmäisellä ja toisella luokalla vähintään 19h/viikko, korkeintaan 5h/päivä.

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 20 tuntiin viikossa lapsilla, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, ei vaikuta talouteen merkittävästi. Muita vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida, sillä myös nykyisellä käytännöllä perheiden kanssa pyritään neuvottelemaan hoitoajoista, mikäli perheen toinen vanhempi on kotona.

Varhaiskasvatusoikeuden rajaamisella Mänttä-Vilppulassa ei uskota olevan olevan kovin suuria vaikutuksia nykyiseen tilanteeseen päivähoitokentässä, sillä jo nyt vanhemmat valitsevat osapäivähoidon tai sopimuspäivät 10 pv/kk, mikäli toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona. Muutos vähentää myös nykyisten osapäivähoidossa olevien lasten läsnäolotunteja 5 h/viikko.

Kynnys 20 h/viikko laajempaan varhaiskasvatukseen olisi mahdollisimman matala, joustava ja lapsen sekä perheen tarpeet huomioiva. Ryhmien muodostamiseen jatkossa kiinnitetään huomio siihen, että kaksi osa-aikaista lasta voi limittäin käyttää yhtä hoitopaikkaa. Perheen kanssa käydään keskustelu siitä, mitkä ovat mahdollisuudet ko. ryhmässä.

Mahdollisesti liikenevä resurssi tullaan kohdentamaan avoimen varhaiskasvatuspalvelun kehittämiseksi, jotta nyt kotona olevat lapset, erityisesti 3 - 5 -vuotiaat, saataisiin varhaiskasvatuksen piiriin esim. 10 h/viikko.

Mikäli lain mahdollistaman varhaiskasvatusoikeuden rajaamista ei otettaisi käyttöön, niin yksityisen varhaiskasvatuspalveluiden asiakas saattaa joutua eriarvoiseen asemaan. Kelan maksama yksityisen tuen hoitorahan määrä määräytyy 1.8.2016 alkaen varhaiskasvatusoikeuden laajuuden mukaisesti. Hoitoraha on joko 63,93 €/kk tai 173,74 €/kk sen mukaan, kuinka laajaan varhaiskasvatukseen lapsella on oikeus. Lain määrittämä varhaiskasvatusoikeus määrittää Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen suuruuden myös niissä kunnissa, jotka eivät muutoin ole rajaamassa lapsen varhaiskasvatusoikeutta. Perhe voi tehdä yksityisen palveluntuottajan kanssa sopimuksen lapsen kokopäiväisestä hoidosta, mutta Kela maksaa tukea sen mukaan, kuinka laaja varhaiskasvatus oikeus perheellä on.

Liitteenä varhaiskasvatuksen päivähoidon taulukko, josta käy esiin nykytilanne, varhaiskasvatuslain muutos 1.8.2016 alkaen sekä talous- ja muut vaikutukset.

Varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirtaa kuullaan kokouksessa.

(Valmistelijat varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirta puh. 03 488 8731 ja sivistysjohtaja Taina Peltonen puh. 03 488 8209)

Esittelijän (sivistysjohtaja Peltonen) päätösesitys:

Sivistyslautakunta päättää, että

- päiväkodeissa yli kolmevuotiaita lapsia voidaan sijoittaa 1.8.2016 alkaen päivähoitoasetuksen mukaisesti kahdeksan yhtä aikuista kohden, milloin se on tilojen, toiminnan ja kasvatuksellisten tavoitteiden suhteen toteutettavissa

- kaupungissa toimitaan varhaiskasvatuslain mukaisesti 1.8.2016 alkaen.

Varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirtaa kuultiin kokouksessa.

Eero Pirttijärvi esitti Pasi Pellonpään kannattamana, että varhaiskasvatuksen linjausta ei muuteta.

Koska on tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys suoritetaan asiasta huutoäänestys. Sovittiin, että ne jotka kannattavat päätösesitystä sanovat JAA ja ne, jotka kannattavat Pirttijärven tekemää esitystä sanovat EI.

Suoritetussa äänestyksessa JAA ääniä tuli 4 (Anne Vuorinen, Sari Päivärinta, Pertti Timonen ja Henna Hakala), EI ääniä tuli 5 (Eero Pirttijärvi, Senja Komonen, Sirpa Muhonen, Santtu Ollila ja Pasi Pellonpää).

Päätös: Sivistyslautakunta päätti äänin 4-5, että varhaiskasvatuksen linjauksessa toimitaan vanhan käytännön mukaisesti eli 1.8.2016 voimaan tulevaa asetusta ja lakia ei oteta käyttöön.

Läsnäolopäivätaulukko lisätään liitteeksi nro 1a.


Pertti Timonen poistui kokouksesta päätöksen jälkeen.


Edellinen asia | Seuraava asia



©