Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 07.12.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 07.12.2015 / Pykälä 302



Kaupunginhallitus
§ 302
07.12.2015

TÄYTTÖLUPA, PALKKAKIRJANPITÄJÄ

KH § 302

Mänttä-Vilppulan kaupungilla on neljä palkkakirjanpitäjän toimea, joista kaksi on vakinaisesti täytettynä ja kaksi toimista on ollut avoimena joulukuusta 2013 lähtien. Tällä hetkellä palkanlaskennassa on kahden vakinaisen palkkakirjanpitäjän lisäksi yksi henkilö määräaikaisessa työsuhteessa palkkatuella, määräaika päättyy 31.12.2015 palkkatuen päättymiseen.

Palkkatuelle on haettu jatkoa, mutta päätöstä ei ole vielä saatu.

Toinen vakinaisista palkkakirjanpitäjistä on eläköitymässä reilun vuoden päästä, mihin on hyvissä ajoin varauduttava perehdyttämällä tehtävään uusi työntekijä. Kunta-alan palkanlaskenta on vaativa tehtävä, jonka omaksuminen edellyttää varsin pitkää perehdyttämistä. Kunta-alan palkkakirjanpidossa täytyy hallita työlainsäädännön perusteiden lisäksi kunta-alan kaikki neljä virka- ja työehtosopimusta sekä tuntipalkkaisten työehtosopimus. Mänttä-Vilppulan kaupungin palkkakirjanpidossa tämä korostuu, koska työntekijöiden tehtävänä on sijaistaa toisensa.

Henkilöstöpäällikkö pyytää täyttölupaa yhden palkkakirjanpitäjän vakinaista täyttämistä varten 1.1.2016 lukien. Toimen täytön yhteydessä haetaan palkkatukea, mikäli se on mahdollista.

(Valmistelija henkilöstöpäällikkö Heikki Kivinen puh. 03-488 8700).

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©