Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 28.09.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 28.09.2015 / Pykälä 239




Kaupunginhallitus
§ 239
28.09.2015

SOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / YHTEISPALVELUPISTE PIRKANMAAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON KANSSA

KH § 239

LIITE 4: Sopimus yhteispalvelupisteestä Pirkanmaan työ- ja elinkeinokeskuksen kanssa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto on organisoinut ja edelleen organisoimassa palvelupisteverkkoaan koko Pirkanmaan alueella. Suurena linjana/suuntana Pirkanmaalla on ollut yhteispalvelutoiminnan laajentaminen, jonka avulla TE-palvelujen tuottamista eri alueilla on pyritty turvaamaan.

Kaupunginhallitus kävi kokouksessaan 14.9.2015 (223 §) keskustelun yhteispalvelupisteen perustamisesta ja sen periaatteista. Pirkanmaan työ- ja elinkeinokeskuksesta asiaa oli selvittämässä palvelujohtaja Tarja Paulaniemi. Tällöin todettiin, että TE-palveluiden säilyttäminen kaupungin alueella on mahdollista vain yhteispalvelupisteen kautta.

Kaupunki on tehnyt tilajärjestelyjä siten, että yhteispalvelupisteen perustaminen on mahdollista. Tarkoitus on, että yhteispalvelupiste aloittaisi toimintansa 1.12.2015. Liitteenä olevassa sopimuksessa määritellään toimeksiantajan (Pirkanmaan TE-Keskus) sekä toimeksisaajan (Mänttä-Vilppulan kaupunki) roolit ja vastuut. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa tilajärjestelyjen osalta sitä, että kaupungin on palkattava yhteispalvelupisteeseen palveluneuvoja. Tämän henkilölisäyksen kustannus on budjetoitava ensi vuoden talousarvioon. Pirkanmaan TE-Keskus maksaa yhteispalvelupisteen tarvitsemista tiloista vuokraa sekä kuukausittaisen korvauksen pisteen toiminnasta. Tällä hetkellä korvaus on 200 € kuukaudessa.

Pirkanmaan TE-Keskus solmii sopimuksia yhteispalvelupisteestä vuodeksi kerrallaan, joten tämä sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

(Valmistelija kaupunginjohtaja Esa Sirviö, puh. 03-488 8200)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©