Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 28.09.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 28.09.2015 / Pykälä 234



Kaupunginhallitus
§ 328
14.10.2013
Kaupunginhallitus
§ 376
08.12.2014
Kaupunginhallitus
§ 234
28.09.2015

TÄYTTÖLUPA MÄÄRÄAIKAISEN OHJAAJAN PALKKAAMISEEN MAAHANMUUTTOASIOIDEN KOORDINOINTIIN

214//2009

KH § 328

Mänttä-Vilppulassa on kaupungin hallinnoima lastensuojeluyksikkö Siivet Oy, jossa on alaikäisenä ilman huoltajaa Suomeen tulleita lapsia ja nuoria. Kaupungilla ja ELY-keskuksella on keskinäinen sopimus, minkä mukaan ELY-keskus korvaa kaikki lastensuojeluyksiköstä aiheutuvat kustannukset. Lisäksi kaupungissa sijaitsee SPR:n ylläpitämä vastaanottokeskus turvapaikanhakijoille.

Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan ja päättää jäädä asumaan Mänttä-Vilppulaan tai kun alaikäisenä Siipiin tullut täyttää 18-vuotta, palvelujen järjestämisvastuu siirtyy Mänttä-Vilppulan kaupungille. Tällä hetkellä kaupungilla ei ole henkilöä, joka keskitetysti hoitaa ko. tavalla paikkakunnalle muuttaneiden asioita. Asiakkailla on runsaasti sellaisen tuen tarvetta, joka on erityistä juuri tälle asiakasryhmälle. Heillä on usein tuen tarvetta mm. erilaisessa asioinnissa (eri viranomaiset, pankit, terveydenhuollon palvelut yms), koska he eivät tunne suomalaisia menettelytapoja tai eivät osaa suomen kieltä tai osaavat sitä huonosti. Heillä on tuen tarvetta myös itsenäisesti asumisessa ja käytännön asioiden hoitamisessa kuten esim. erilaisten päivittäisten hankintojen tekemisessä. Tällä hetkellä ei ole myöskään tarkkaa kokonaiskuvaa kaikesta tuen tarpeista.

Jotta oleskeluluvan saaneiden asioita pystyttäisiin hoitamaan tuen tarpeiden edellyttämällä tavalla tarvitaan kaupungille työntekijä, joka keskitetysti koordinoi oleskeluluvan saaneiden ja kaupungin palvelujen piiriin tulleiden henkilöiden palveluja. Tarkoitus on, että näille henkilöille saadaan luotua palveluketju, joka toimii myös jatkossa.

Maahanmuuttoasioiden kokonaisuudesta ja yhteistyön kehittämisestä on neuvoteltu eri toimijoiden kesken. Yhteisesti ollaan oltu sitä mieltä, että tilanne vaatii henkilön, koordinaattorin, joka ottaa haltuunsa kaupungin maahanmuuttoasioiden kokonaisuuden ja toimii linkkinä eri toimijoiden välillä. Luontevimmin yhteistyön kehittäminen toteutuu jos henkilö on kaupungin palveluksessa. Mikäli kaupungilla olisi henkilö, joka koordinoi ja toteuttaa käytännössä näitä asioita, niin muun muassa sosiaalitoimen muuta resurssia voidaan kohdistaa merkittävällä tavalla toisaalle.

Myös ELY-keskus näkee asiassa kehittämistarvetta ja kaupungin resurssipulan. ELY-keskus on alustavasti lupautunut olemaan mukana siten, että em. ohjaajan kaikki kustannukset korvattaisiin täysimääräisesti.

Ohjaajan tehtävät alustavasti:

1. maahanmuuttoasioissa kaupungissa toimivien eri toimijoiden koordinointi sekä yhteistyön ja tiedonkulun kehittäminen

2. palvelujärjestelmän kartoittaminen ja kehittäminen vastaamaan maahanmuuttajien tarpeisiin

3. asiakaskohtainen palvelujen koordinointi: sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, opetus, kulttuuri- ja harrastustoiminta yms.

4. henkilökunnan perehdyttäminen maahanmuuttajien erityiskysymyksiin

5. asiakkaiden käytännön ohjaus ja neuvonta arkielämän sujumisen varmistamiseksi

(Valmistelijat talousjohtaja Markus Auvinen ja vs. palvelujohtaja Alli Ruuhilehto)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

KH § 376

Maahanmuuttajapalveluiden koordinaattorin työsopimus on päättynyt 31.10.2014. ELY-keskuksen kanssa on periaatteessa sovittu jatkorahoituksesta, mutta päätös asiasta saadaan vasta viikolla 50 kaupungin ja ELY-keskuksen kesken pidettävän palaverin jälkeen.

Toiminnan jatkuvuus on syytä turvata väliaikaisella täyttöluvalla siihen saakka, kunnes voidaan toimia uuden rahoituspäätöksen mukaisesti.

Palkkaryhmäksi tulee määritellä aikaisemmasta päätöksestä poiketen KVTES 04SOS050 (sosiaalihuollon vaativat ammattitehtävät)

(Valmistelija henkilöstöpäällikkö Heikki Kivinen puh. 03-488 8700).

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

KH § 234

Nykyisessä turvapaikanhakijatilanteessa maahanmuuuttajapalveluiden koordinaattorin tehtävä on edelleen enemmän kuin tarpeen. SPR:n Hämeen piirin ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa on 300 turvapaikanhakijaa ja Siivet Oy:ssä alaikäisiä turvapaikanhakijoita on ajoittain ollut jopa ylipaikoilla.

(Valmistelija talousjohtaja Markus Auvinen puh. 03-488 8408 ja kaupunginjohtaja Esa Sirviö, puh. 03-488 8200)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©