Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 08.04.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 08.04.2015 / Pykälä 95


Edellinen asia | Seuraava asia

Kaupunginhallitus
§ 87
30.03.2015
Kaupunginhallitus
§ 95
08.04.2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2014

KH § 87Mänttä-Vilppulan kaupungin tilikauden 2014 tulos oli ylijäämäinen +1.520.045,79 euroa. Vuonna 2013 kaupungin tilinpäätös oli +5.498.521,08 euroa ylijäämäinen ja vuonna 2012 -3.892.521,52 euroa alijäämäinen.

Kaupunki kattoi vuoden 2014 ylijäämäisellä tuloksellaan kaikki vanhat kumulatiiviset alijäämänsä taseesta.

Käyttötalous

Vuosi 2014 oli ensimmäinen vuosi kun kaupunki ei enää saanut minkäänlaista korvausta Mäntän kaupungin ja Vilppulan kunnan vuonna 2009 toimeenpannusta kuntaliitoksesta.

Kaupungin nettomenot eli toimintakate oli yhteensä 63.088.763,37 euroa. Edellisvuonna 2013 nettomenot olivat 61.085.985,36 euroa. Nettomenokasvu oli vuoden aikana 2.002.778,01 euroa eli n. 3,3 prosenttia. Todellinen vertailukelpoinen nettomenokasvu ei ollut kuitenkaan näin suuri. Vertailukelpoinen kasvu saadaan, kun huomioidaan lomarahojen leikkausten ja korotusten vaikutukset vuosina 2013 ja 2014 sekä valtionosuuden vähenemisen korvauksen (640.000 euroa) poistuminen vuodelle 2014. Nämä erät huomioituna vertailukelpoinen nettomenokasvu vuonna 2014 oli n. 420.000 euroa eli 0,7 prosenttia.

Verorahoitus

Verotuloja kertyi yhteensä 40.344.530 euroa. Kunnallisveroa kertyi 36.127.959 euroa mikä on n. 1 miljoona vähemmän kuin edellisvuonna. Kuoppa verotuloissa johtui osin verotuksen rytmihäiriöstä sekä poikkeuksellisesta ansiotulokehityksestä vuonna 2013. Tilanne on kuitenkin korjaantumassa vuoden 2015 osalta, jolloin on odotettavissa normaali kunnallisverotulon kehitys. Kiinteistöveroa kertyi 2.740.043 euroa. Kiinteistöveron kasvu edellisvuodesta oli 295.616 euroa eli 12,1 prosenttia. Yhteisöveroa kertyi 1.476.528 euroa ja kasvu edellisvuoteen oli 49.001 euroa eli 3,4 prosenttia.

Vuonna 2014 valtionosuuksia kertyi yhteensä 25.017.681 euroa. Vuoden 2013 valtionosuudet olivat 24.920.926, mutta vuonna 2013 valtionosuuksissa oli mukana harkinnanvaraista korotusta 1,0 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen valtionosuuskasvu oli siten 4,6 prosenttia. Valtionosuuksien kautta maksettavaa verotulotasausta kaupunki sai n. 2,1 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna 2013 oli n. 1,5 miljoonaa euroa. Verotulojen ja valtionosuuksien suhde kaupungissamme on seuraava: Verotuloja 61,7 prosenttia ja valtionosuuksia 38,3 prosentti.

Vuosikate ja tilikauden tulos

Vuoden 2014 vuosikate oli +2.152.735,01 euroa. Edellisvuonna vuosikate oli +4.816.826,46 euroa. Vuoden 2014 vuosikate kattoi poistot 77,4 prosenttisesti ja nettoinvestoinnit 60,7 prosenttisesti.

Suunnitelman mukaisten poistojen määrä oli 2.782.680,91 euroa. Poistotaso kasvoi edelliseltä vuodelta 170.461 euroa.

Satunnaisina erinä kaupungin tulokseen vaikutti vesihuolto liikelaitoksen myyntitulo +1.882.387,82 euroa sekä vakuutuskorvaukset +263.453,37 euroa. Satunnainen erä oli myös yllä mainittu henkilöstön lomarahojen korotus -480.000 euroa.

Poistojen jälkeen kaupungin tilikauden tulos oli +1.520.045,79 euroa.

Investoinnit ja lainakanta

Vuonna 2014 bruttoinvestointien määrä oli 3.685.776,11 euroa. Rahoitusosuuksia investointeihin oli 137.850,07 euroa. Nettoinvestoinnit olivat 3.547.926 euroa.

Lainakanta vuoden lopussa oli 26.168.421 euroa eli 2 436 €/as. Lainakanta nousi vuoden takaisesta noin 2,7 miljoonaa euroa. Kuntien keskimääräinen lainakanta oli 2 540 €/as vuoden 2013 tilinpäätöksien perusteella, joten Mänttä-Vilppulan lainamäärä on alle keskiarvon.

Talouden rakenteellinen tasapaino ja yhteenveto

Kaupunki kattoi tilikauden tuloksellaan, n. 1,5 miljoonaa euroa, kaikki vanhat kumulatiiviset alijäämänsä. Kumulatiivinen ylijäämä taseessa 31.12.2014 on nyt n. +100.000 euroa.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että ilman satunnaisia eriä kaupungin talous oli 2014 rakenteellisesti erittäin lähellä tasapainoa. Vielä muutama vuosi sitten, eli vuonna 2012, kaupungin talous oli rakenteellisesti merkittävästi alijäämäinen; vuositasolla n. - 4,5 miljoonaa euroa. Rakenteellinen epätasapaino on saatu vuosien 2013 ja 2014 aikana kurottua kiinni ja lähivuosien taloussuunnitelmakin on lievästi ylijäämäinen.

Kaupungin taloudellisen tilanteen merkittävää parantumista on kiittäminen sosiaali- ja terveydenhuoltoratkaisumme tuomia taloudellisia tuloksia. Laskennallisesti, eli ottaen huomioon kuntasektorin normaalin SOTE-palveluiden kustannusnousun, olemme vuoden 2014 osalta sosiaali- ja terveyskuluissa n. 5 miljoonaa euroa alemmalla tasolla kuin mitä olisimme ilman SOTE-ratkaisuamme. Edellä mainittu laskennallinen säästö perustuu aidosti aiemman palvelutuotannon kustannusten toteutumiin sekä tietoon siitä, miten kuntasektorin SOTE-menot ovat kunnissa keskimäärin kehittyneet.

Tilinpäätösasiakirja on vielä valmistelussa ja se toimitetaan hallituksen jäsenille erikseen perjantain kuluessa.

(Valmistelija talousjohtaja Markus Auvinen, puh. 03-488 8408)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Asian käsittely kokouksessa:

Talousjohtaja Markus Auvinen esitteli asiaa kokouksessa ja totesi, että tilinpäätöksen laadinta on vielä kesken konsernitaseen ja -rahoituslaskelman osalta.

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää, että

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

KH § 95

LIITE 1: Tilinpäätös 2014

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia



©