Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 19.05.2015

Tekninen lautakunta
Kokous 19.05.2015 / Pykälä 68



Tekninen lautakunta
§ 68
19.05.2015

KASILAN TIEKUNNAN ANOMUS KUNNOSSAPITOLUOKAN NOSTAMISESTA

TEKLTK § 68

Kasilan tiekunta on anonut kunnossapitoluokan nostamista 2-luokasta 1-luokkaan. Perusteina kasvava läpikulkuliikenne, jäteauton liikennöinti ja koulubussikuljetus. Myös navigaattori ohjaa Tammikoskentieltä Kasilantietä pitkin Vilppulan keskustaan.

Kunnossapitoluokan nostaminen korottaisi tänä vuonna maksettavaa avustusta 425 €. Samassa 2-luokassa on muitakin vastaavanlaisia läpikulkuteitä, kuten: Halikko, Koivio, Lahdenkylä ja Laskunkylä.

Kasilantien kunnossapitoluokka nostettiin 3-luokasta 2-luokkaan vuodesta 2013 alkaen teknisen lautakunnan päätöksellä 11.9.2012 § 102. Nostamisessa käytettiin perusteluina samoja asioita kuin tämänkin kertaisessa anomuksessa on esitetty. Kasilantien liikennöinti ja kunnossapito ei ole olennaisesti muuttunut vuonna 2012 tehdyn päätöksen jälkeen, joten kunnossapitoluokan nostaminen ei ole aiheellista.

(Valmistelija maanmittausteknikko Jarmo Vaske, puh. 03-488 8717)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta päättää, ettei Kasilan yksityistien kunnossapitoluokkaa nosteta.

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©