Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 24.02.2015

Tekninen lautakunta
Kokous 24.02.2015 / Pykälä 22



Tekninen lautakunta
§ 22
24.02.2015

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TEKLTK § 22

LIITE 3: Teknisen lautakunnan alaisten toimintojen toimintakertomus vuodelta 2014

Teknisen lautakunnan alaisten toimintojen toimintakertomus on valmistunut. Esityslistaa kirjoitettaessa ei aivan lopullisia kirjauksia ole vielä tehty, mutta mitään oleellista muutosta ei ole tulossa.

Vuoden 2014 aikana saatiin päätökseen syksyllä 2013 alkanut organisaatiouudistus. Muutos koski pääosin tilapalveluja ja liikuntapalveluja.

Kaupungin omistamat vuokrataloyhtiöt fuusioitiin vuonna 2013 niin, että uusi vuokrataloyhtiö (Koskelantalot Oy) aloitti toimintansa vuoden 2014 alusta. Uuteen yhtiöön siirtyi toimitusjohtajaksi Eija Kallio 01.10.2013 alkaen. Vuoden 2014 alusta siirtyi lisäksi 3 henkilöä teknisestä palvelukeskuksesta vuokrataloyhtiön palvelukseen.

Investoinneista merkittävin oli Mäntän aluesairaalan loppumisen vuoksi uuden sairaalan rakentaminen Sarapihan yhteyteen.

Taloudellisten tavoitteiden osalta teknisen ja ja ympäristöpalveluiden osalta menot ja tulot muodostuivat kokonaisuudessaan seuraavasti: Luvuissa ei ole mukana poistoja

 

- tulojen toteumaprosentti oli
94,3
- menojen toteumaprosentti oli
94,5

Merkittävimpiä muutoksia talousarvion toteutumisessa olivat seuraavat:

Tulot:

 

- uimahalli
n. - 21.000 €
- maaomaisuuden myynti
- 120.000 €
- puun myyntitulot
n. + 33.000 €
- teollisuus-, liike- ja huoneist. vuokratulot
n. - 170.000 €
- omaisuuden myynti
n. - 93.000 €
- myynti vuokrataloyhtiöille
n. - 24.000 €

Muilta vastuualueilta tuloja kertyi kokonaisuutena hieman myöskin arvioitua vähemmän, joten tulojen vähennys oli n. 464.000 €.

Menot:

 

- lämmitys
n. - 105.000 €
- katuvalojen yösammutus
n. - 35.000 €
- kiinteistöjen sähkön kulutus
n. - 33.000 €
- henkilöstökulut
n. - 218.000 €
- alueiden kunnossapitopalvelut
n. - 97.000 €
- koneiden ja laitteiden kunnossapito
n. - 23.000 €

Muilta osinkin menot jäivät pienemmiksikin kuin talousarviossa oli arvioitu, ja kokonaissäästö oli n. 625.000 €.

 

Toiminnallisista tavoitteista kerrotaan liitteenä 3 olevassa toimintakertomuksessa.

(Valmistelija tekninen johtaja Erkki Viitanen, puh. 03-488 8345)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©