Poistuminen | Toimielimet | Sivistyslautakunta | Pöytäkirja 19.05.2015

Sivistyslautakunta
Kokous 19.05.2015 / Pykälä 26



Sivistyslautakunta
§ 26
19.05.2015

LIIKUNNAN LEHTORIN VALINTA, VILPPULAN YHTEISKOULU

357//2015

SIVLTK § 26

LIITE 5: Yhteenveto hakijoista päättäjille

Liikunnan (tyttöjen) lehtorin virka, jonka sijoituspaikka täytettäessä on Vilppulan yhteiskoulu (opetusta myös Koskelan yläkoulussa ja Mäntän lukiossa) on ollut haettavana TE-palveluiden internet-sivuilla, kaupungin julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, KMV-lehdessä, Paikkakuntalainen-lehdessä sekä Kuntarekryssä 15.4.-29.4.2015. Hakemukset pyydettiin sähköisesti kuntarekry.fi-sivujen kautta.

Hakuajan päättymiseen 29.4. klo 15 mennessä tuli 13 hakemusta, joista kuudella ei ollut kelpoisuutta virkaan.

Haastatteluun 11.5. kutsuttiin kolme hakijaa hakemuksen perusteella. Haastatteluun valittaessa painotettiin tutkintotodistuksen lisäksi työkokemusta yläkoululaisten ja lukion opiskelijoiden liikunnanopetuksssa. Haastatteluun kutsuttiin LitM Anna Haapanen, LitM Jenna Huhtinen ja

LitM Päivi Mäenpää.

Haastattelijoina toimivat sivistysjohtaja Taina Peltonen, rehtorit Pasi Venäläinen, Juhani Pollari ja Pertti Heinonen.

Hakemukset ovat nähtävillä (päättäjille) koulutoimistossa.

Valinta tehdään työkokemuksen, haastattelun ja opintosuoritusten perusteella kokonaisarviona.

(Valmistelija sivistysjohtaja Taina Peltonen puh 03 488 8209)

Esittelijän (sivistysjohtaja Peltonen) päätösesitys:

Sivistyslautakunta

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©