Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 06.07.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 06.07.2015 / Pykälä 184



Kaupunginhallitus
§ 373
08.12.2014
Kaupunginhallitus
§ 184
06.07.2015

TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN TARKISTAMINEN 1.1.2015

KH § 373

Valtioneuvosto antoi 23. lokakuuta asetuksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muuttamisesta. Uudet maksut tulevat voimaan 1. tammikuuta 2015. Asetuksella korotetaan eräiden tasasuuruisten asiakasmaksujen enimmäismääriä 9,4 prosenttia. Terveydenhuollon maksukattoon kuulumattomien palvelujen maksuja ei koroteta lausunto- ja sakkomaksuja lukuunottamatta.

Asetusmuutoksen taustalla on hallituksen päätös julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015-2018. Sen mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuutta alennetaan 40 miljoonalla eurolla vuoden 2015 alussa. Asiakasmaksujen enimmäismääriä korotetaan alentamista vastaavasti. Kunnat päättävät itse, perivätkö ne asiakasmaksuja enimmäismäärän.

Asetuksessa määrätyt asiakasmaksut ovat enimmäismaksuja, joita ei voi kunnassa tai kuntayhtymässä tehtävin päätöksin ylittää. Kunta ja kuntayhtymä voi päättää vain siitä, että asiakkailta ja potilailta peritään säädetyt maksut enintään maksimimääräisinä, alennettuina tai että niitä ei joiltakin osin peritä lainkaan. Kaupuginhallitus päättänyt terveydenhuollon asiakasmaksuista viimeksi 30.1.2014 ja määrännyt maksu maksimimääräisinä.

Asetuksen mukaan maksuja voidaan korottaa 1.1.2015 seuraavasti:

 

 
Maksu nyt
Asetuksen
842/2014 enimmäismaksu 1.1.2015
Lääkärivastaanoton maksut
 
 
-vuosimaksu
29,30
32,10
-kertamaksu
14,70
16,10
-päivystysmaksu ilta,yö,viikonloppu
20,20
22,10
Sairaalan poliklinikkamaksu
29,30
32,10
Päiväkirurginen toimenpide
96,40
105,50
Sarjahoito / käynti(max 45 kertaa)
8,00
8,80
Käyttämätön aika
36,20
39,60
Lääkärintodistus/lausunto
36,20
39,60
Lääkärintodistus ajo-oikeudesta
43,60
47,70
Lyhyaikainen hoito laitoshoidossa
34,80
38,10
Lyhytaikainen hoito psyk. yksikössä
16,10
17,60
Erityishuollon kuntoutus / hoitopäivä
12,10
13,20






Rintamatunnuksen omaavilta sotaveteraaneilta ei ole peritty terveyskeskuksen käyntimaksua.

Johtava lääkäri on valtuutettu tekemään päätökset eri laatuisista lääkärintodistuksista ja -lausunnoista perittävistä maksuista enimmäishinnan puitteissa.

(Valmistelija hallintojohtaja Saara Rauhala, 050 3009 599)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

KH § 184

Asiakasmaksuasetuksen mukaan sairaalan asiakasmaksulla tarkoitetaan erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) tarkoitetun sairaalan tai muun toimintayksikön ja terveyskeskuksen erikoislääkärijohtoisen sairaalan poliklinikalla tutkittavalta tai hoidettavalta perittävää maksua, joka on tällä hetkellä enintään 32,10 euroa käynniltä. Sama maksu voidaan periä kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä terveyskeskuksen ja sairaalan yhteisesti sairaalassa järjestämän päivystyksen yhteydessä arkisin kello 20.00–8.00 sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on ollut käytössä vahvistettuun taksaan sisältyvä määräys, että sotaveteraaneilta ei peritä erikoissairaanhoidon sairaalan poliklinikkamaksua. Menettely on koskenut aikanaan myös Mäntän sairaalan erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksua.

Tällä hetkellä alueella erikoissairaanhoidon poliklinikkapalveluita tuottaa Sarapihan terveyskeskus ja Jämsän kaupunki/Jokilaakson sairaala.

Valmistelijan käsityksen mukaan sotaveteraaneille aiemmin myönnetty maksuvapaus erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksusta olisi tarkoituksenmukaista säilyttää. Maksuttomuus koskisi Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sotaveteraaneja.

(Valmistelija hallintojohtaja Saara Rauhala, 050 3009 599)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää täydentää 8.12.2014 § 373 tehtyä terveydenhuollon asiakasmaksupäätöstä siten, että

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©