Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 06.07.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 06.07.2015 / Pykälä 182


Edellinen asia | Seuraava asia

Kaupunginhallitus
§ 182
06.07.2015

PITKÄAIKAISEN LAINAN KILPAILUTUS 2015

KH § 182

Kaupungin lainakanta heinäkuun alussa 2015 on hieman alle 30 miljoonaa euroa. Lainakannasta hieman yli puolet on lyhytaikaista ( alle 1v. ) lainaa kuntatodistusten muodossa. Kuntatodistuksia käytetään kaupungin maksuvalmiuden säilyttämiseksi ja tasaamaan kassavarojen vaihtelua. Suurin osa pitkäaikaisesta lainakannasta on suojattu korkojen nousua vastaan koronvaihtosopimusten kautta.

Tässä markkinatilanteessa korkojen ollessa edelleen erittäin matalalla tasolla on syytä tehdä järjestelyjä kaupungin lainakannan lisäsuojaamiseksi. Uusia pitkäaikaisia lainoja on viime aikoina nostettu vaihtuvakorkoisena ja suojattu koronvaihtosopimuksilla. Tämä käytäntö on muodostunut edullisemmaksi kuin lainan sitominen suoraan kiinteään korkoon.

Talousarvion 2015 mukaan Kaupunginhallituksella on oikeus vuonna 2015 ottaa pitkäaikaista, laina-aika vähintään vuosi ja enintään 20 vuotta enintään 15 miljoonaa euroa. Lisäksi talousarvion mukaan: talousjohtajalla on oikeus tehdä korkoriskin hallintaan liittyviä yksittäisiä korkojohdannaissopimuksia (korkossuojaussopimuksia).

Kaupunginhallituksen seuraava kokous on vasta elokuussa 17.8.2015, mutta pitkäaikaisen lainan ottaminen ja korkosuojaukset kannattaa tehdä kuitenkin tätä ennen. Kaupunginhallitus voi delegoida varsinaisen lainapäätöksen mikä mahdollistaa järjestelyjen suorittamisen jo kesän aikana.

Lisäsuojaus ja 10 miljoonan euron lisälainanotto tarkoittaa käytännössä lyhytaikaisen lainan muuttamista pitkäaikaiseksi lainaksi. Tämän johdosta kaupungin kokonaislainamäärä operaation seurauksena ei nouse eikä laske.

(Valmistelija talousjohtaja Markus Auvinen, puh. 03-488 8408)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia



©