Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 30.03.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 30.03.2015 / Pykälä 80



Kaupunginhallitus
§ 80
30.03.2015

TÄYTTÖLUPA LOMA-AJAN SIJAISUUDELLE / TIETOHALLINTO

KH § 80

Kaupungin tietohallinnolla on kolme (3) vakituisessa palvelussuhteessa olevaa työntekijää, tällä henkilöstöllä tuotetaan koko konsernin kaikki tietohallinnon järjestelmä- ja tukipalvelut. Myös Mäntänvuoren Terveys Oy:n tukipalvelut tuotetaan kaupungin toimesta. Lisäksi sopimusperusteisesti tarjotaan palveluita eräille muille kuntatoimijoille.

Kaupunginhallitus on myöntänyt täyttöluvan IT-suunnittelijan sijaisuudelle 31.5.2015 saakka. Tällä hetkellä sijaisuus on ollut täytettynä 31.3.2015 saakka. Kaupungin tietohallinnossa on myös oppisopimussuhteinen työntekijä, jonka oppisopimus päättyy 31.5.2015.

Vakinainen, opintovapaalla ollut IT-suunnittelijan vapaa päättyy 1.6.2015. Tietohallinon henkilöstöresurssi on 1.6.2015 alkaen kolme vakinaista työntekijää.

Lomakauden aikana vaikinaisen henkilöstön resurssi on ajoittain vain yksi henkilö. Aikaisempina vuosina loma-aikojen osalta miehitystä on vahvistettu palkkaamalla sijainen 1.5. - 31.8 väliseksi ajaksi.

Kuluvan vuoden aikana myös eArkistoon liittymisen valmistelu vie merkittävästi henkilöresurssia. Liittymisen vaatimuksenmukaisuuden varmistamisessa on erittäin paljon toimenpiteitä ja erilaisten dokumenttien laatimista. Tämä sitoo yhden henkilön työpanoksen lähes kokonaan.

Pahimmillaan yhden hengen miehityksellä ei pystytä turvaamaan tietotekniikan palveluita riittävän laadukkalla ja varmalla tavalla. Erityisesti nyt, kun Sarapihan terveyskeskussairaalan kaikki tietojärjestelmät ovat siirtyneet tietohallinnon omaksi toiminnaksi, on tietohallinnon toimintavarmuuden oltava koko ajan hyvä. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon YT-alueen toisen osapuolen järjestelmä- ja tukipalvelut ovat täysin Mänttä-Vilppulan kaupungin tietohallinnon tuottamia.

(Valmistelija tietohallintojohtaja Petri Kisonen puh. 044 797 2006)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©