Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 30.03.2015

Kaupunginhallitus
Kokous 30.03.2015 / Pykälä 84




Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
§ 1
19.03.2015
Kaupunginhallitus
§ 84
30.03.2015

VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

VESIHJTK § 1

LIITE 1: Toimintakertomus vuodelta 2014

OHEISMATERIAALI: Tuloslaskelma ja tase vuodelta 2014

Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.12.2014, § 67, myydä vesihuoltoliikelaitoksen Mäntän Kaukolämpö Oy:lle. Kauppa allekirjoitettiin 30.12.2014 ja omistusoikeus siirtyi alkavaksi 31.12.2014.

Koska vesihuoltoliikelaitos ei ollut enää toiminnassa 31.12.2014, ei liikelaitos enää hyväksy vuoden 2014 tuloslaskelmaa ja tasetta, vaan ne siirtyvät Mäntän Kaukolämpö Oy:n tilinpäätökseen laaditun kauppakirjan mukaisesti. Toiminnasta on kuitenkin tehtävä kaupungin tilinpäätöstä varten toimintakertomus, joka on liitteenä.

Oheismateriaaliksi on kuitenkin otettu johtokunnalle tiedoksi tuloslaskelma ja tase sellaisena kuin ne siirtyivät Mäntän Kaukolämpö Oy:n tilinpäätökseen.

Toimintakertomusta ja tuloslaskelmaa ja tasetta esitellään tarkemmin kokouksessa.

(Valmistelija tekninen johtaja Erkki Viitanen, puh 03 4888345))

Esittelijän (tekninen johtaja Erkki Viitanen) päätösesitys:

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää

Päätös: Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

KH § 84

LIITE 4:Vesihuoltoliikelaitoksen toimintakertomus 2014

Vesihuoltoliikelaitoksen toimintakertomus on tilintarkastajan ohjeistuksen mukaisesti yhdistetty kaupungin tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen vuoden 2014 osalta.

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©