Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 08.12.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 08.12.2014 / Pykälä 375



Kaupunginhallitus
§ 375
08.12.2014

JOHTAVA LÄÄKÄRIN VIRAN MÄÄRÄAIKAINEN TÄYTTÄMINEN 1.1.2015 LUKIEN

KH § 375

Kaupunginhallitus on valinnut johtavan lääkärin virkaan lääketieteen lisensiaatti Kauko Koiviston 31.12.2014 saakka (khall 27.12.2012 § 381). Virka on ollut täytettynä osa-aikaisesti 40 % täydestä työajasta. Virka on siis jämässä avoimeksi 1.1.2015 lukien.

Kauko Koivisto on ilmoittanut, että hän voisi hoitaa tehtävää vielä 30.4.2015 saakka. Kaupungin kannalta viran määräaikainen täyttäminen voisi olla perusteltua, koska kaupungin sote-palvelujen hankintapäätös on valituksen johdosta ratkaistavana korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja tällä hetkellä toimitaan väliaikaisen palveluhankintasopimuksen varassa. Todennäköistä on, ettei korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä saada vielä huhtikuun loppuun mennessä ja joka tapauksessa joudutaan johtavan lääkärin viran hoito miettimään uudelleen maaliskuussa 2015, mutta lisäaika antaa uutta varmuutta asian ratkaisemiseen.

Kunnallisen viranhaltijalain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilmanhakumenettelyä, kun kysymyksessä on mm. avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi ja kaupungin hallintosäännön 28 §:n3 kohdan mukaan virka saadaan täyttää sitä haettavaksi julistamatta kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentissa säädetyn lisäksi, kun kysymyksessä on alle kuuden kuukauden kestävään määräaikaiseen virkasuhteeseen ottaminen.

(Valmistelija henkilöstöpäällikkö Heikki Kivinen puh. 03-488 8700)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©