Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 10.11.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 10.11.2014 / Pykälä 318



Kaupunginhallitus
§ 318
10.11.2014

JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN PERUSTAMINEN 1.1.2015 LUKIEN

KH § 318

Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto ja Juupajoen kunnanvaltuusto ovat päättäneet 30.6.2014 perustaa 1.1.2015 alkaen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen, jonka vastuukuntana toimii Mänttä-Vilppulan kaupunki.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Juupajoelta olisivat siirtyneet ja jääneet Mänttä-Vilppulan kaupungin palvelukseen sosiaalipalveluiden työntekijöinä/viranhaltijoina perusturvajohtaja, sosiaalityöntekijä ja kanslisti. Saman suunnitelman mukaan perusturvajohtajan virkanimike kaupungissa olisi ollut palvelujohtaja, jolloin asiantuntijajohtajuus olisi kaupungissa jaettu kahdelle palvelujohtajalle.

Juupajoen perusturvajohtaja irtisanoutui 13.10.2014 lukien, jonka vuoksi sosiaalipalveluiden tehtävien järjestelyt on valmisteltu uudelleen.

Uuden valmistelun lähtökohtana on ollut, että kokonaishenkilöstömäärä ei vähene, mutta toisen palvelujohtajan viran sijaan perustetaan johtavan sosiaalityöntekijän virka. Järjestelyllä voidaan siirtää palvelujohtajan nykyisiä asiakas- ja päätöksentekotehtäviä sosiaalityöntekijöille ja vastaavasti palvelujohtajalle voidaan siirtää hoidettavaksi nykyisin tilaajajohtajan hoitamia sosiaalipalveluiden tehtäviä mm. peruspalvelujaoston esittely, vanhusneuvoston sihteeritehtävät, lausuntojen ja selvitysten laatiminen ym.

Yhteistoiminta-alueen sosiaalityön henkilöstömäärä ja rakenne olisi suunnitelman mukaan seuraava:

 

Palvelujohtaja
1
 
Johtava sosiaalityöntekijä
1
uusi virka
Sosiaalityöntekijä
3
1 uusi virka Juupajoelta siirtyvälle sosiaalityöntekijälle
Lastenvalvoja-sosiaalineuvoja
1
 
Sosiaaliasiainhoitaja
1
 
Etuuskäsittelijä
2
 
Toimistosihteeri (kanslisti)
1
siirtyy Juupajoelta
YHTEENSÄ
10
 

Mänttä-Vilppulan kaupungin hallintosäännön 23 §:n mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Hallintosäännön 24 §:n mukaan viran ja toimen kelpoisuusehdoista päättää sen perustava toimielin, ellei niitä ole laissa tai asetuksessa määrätty.

Kaupunginhallituksen hallintosäännön nojalla antaman ohjeen mukaan tehtävään sovellettavasta palkkaryhmästä päätetään virkaa tai toimea perustettaessa.

Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksista on säädetty lain sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 3 §:ssä (272/2005).

Kaupungilla on aikaisemmin ollut johtavan sosiaalityöntekijän virka, mutta se on muutettu 1.12.2013 lukien lastenvalvoja-sosiaalineuvojan viraksi.

(Valmistelija tilaajajohtaja Saara Rauhala, 050 3009 599)

(Valmistelija henkilöstöpäällikkö Heikki Kivinen puh. 03-488 8700).

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©