Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 06.10.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 06.10.2014 / Pykälä 296



Kaupunginhallitus
§ 296
06.10.2014

SELVITYS ALUEELLISEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ

KH § 296

OKM on käynnistänyt toisen asteen koulutuksen uudistamishankkeen, jonka vuoksi myös lukiokoulutuksen järjestämisluvat tulevat uuteen hakuun. Uusista järjestämisluvista päätetään tämän hetkisen tiedon mukaan tammi-maaliskuussa 2016. Toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellisen uudistamisen ja rahoitusjärjestelmän uudistamisen on arvioitu tuovan 195 miljoonan euron säästöt valtion budjettiin. Tavoitteena on, että lukiokoulutuksen järjestäjäverkko muodostuu suurista kunnista tai muista vahvoista koulutuksen järjestäjistä, jotka palvelevat myös yksittäistä kuntaa laajempaa väestöpohjaa. Koulutustarpeeseen vastaaminen voi koulutuksen järjestäjältä edellyttää saavutettavuuden turvaamiseksi toiminnan jakamista eri toimipisteisiin.

Mänttä-Vilppulan kaupunki on jo aiemmin päättänyt, että se osallistuu selvitykseen koskien koulutusyhteistyön tiivistämistä Sastamalan koulutuskuntayhtymän alueella. Tässä selvityksessä on tarkoituksena tarkastella toiminta-alueen lukioiden ja vapaan sivistystyön oppilaitosten siirtäminen osaksi Sastamalan koulutuskuntayhtymää.

Toimintaryhmä PoKo ry järjesti 16.9. Tulevaisuusfoorumin, johon oli kutsuttu mm. kuntien hallitukset, valtuustojen puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat Juupajoelta, Mänttä-Vilppulasta, Ruovedeltä ja Virroilta. Tilaisuudessa sovittiin, että yllä mainitut kunnat tuovat kuntiensa päätöksentekoon esityksen selvitystyön käynnistämistä alueellisen lukiokoulutuksen järjestämiseksi Ylä-Pirkanmaalla. Myös Keuruun ja Oriveden kaupungeilta pyydetään kannanotot, ovatko ne halukaita lähtemään mukaan selvitystyöhön.

Selvitystyötä ovat pohjustaneet alueen lukioiden rehtorit ja sivistysjohtajat, jotka ovat tapaamisissaan tarkastelleet yhteistyön edellytyksiä. Selvitystyön lähtökohtana tulee olla, että opiskelija saa opetusta lähilukiossa ts. nykyinen lukioverkko säilyy ja sitä kehitetään.

Selvitystyössä tulee lisäksi arvioida mm. seuraavia asioita:

Selvitystyön lopputuloksena tulee esittää malli alueellisen lukiokoulutuksen järjestämisestä kunnan/kuntien toimesta.

Kukin kunta nimeää selvitystyön valmisteluryhmään ryhmään kaksi viranhaltijaa. Lisäksi selvitystyölle tulee nimetä ohjausryhmä, jossa on kaksi poliittista päättäjää kustakin kunnasta. Selvitystyön tulee olla valmis tammikuun loppuun 2015 mennessä.

Selvitystyö käynnistetään heti kun kunnat ovat tehneet päätökset selvitystyöhön mukaan lähtemisestä. Kuntien päätöksiä odotetaan lokakuun alun aikana. Tavoitteena on, että työryhmän ensimmäinen järjestäytymiskokous pidetään viimeistään viikolla 42. Ensimmäisen kokouksen kokoon kutsumisesta vastaa Virtain kaupunki. Kukin kunta vastaa työryhmän edustajiensa kustannuksista.

(Valmistelija kaupunginjohtaja Esa Sirviö, puh. 03-488 8200)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää, että

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Kai Lindroos esitti Marika Ala-Herttualan kannattamana, että ohjausryhmän jäseneksi nimetään Katja Autonen-Lepistö ja hänen varajäsenekseen Eero Pirttijärvi.

Mikko Kivilahti esitti Alli Mäkisen kannattamana, että ohjausryhmän jäseneksi nimetään Anne Vuorinen ja hänen varajäsenekseen Santtu Ollila.

Kaupunginhallitus päätti nimetä lukiokoulutuksen selvitystyön ohjausryhmän jäsenet ja varajäsenet seuraavasti

jäsen

varajäsen

Katja Autonen-Lepistö
Eero Pirttijärvi

Anne Vuorinen
Santtu Ollila





©