Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 22.09.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 22.09.2014 / Pykälä 279



Kaupunginhallitus
§ 279
22.09.2014

VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN YHTIÖITTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN MÄNTÄN KAUKOLÄMPÖ OY:LLE

KH § 279

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 24.2.2014 § 73 vesihuoltoliikelaitoksen liittämistä Mäntän Lämpövesi Oy:öön. Perusteena toimenpiteelle on toteuttaa hyväksyttyjä konsernijärjestelyjen periaatteita sekä tätä kautta saavuttaa hallinnon synergiaetuja.

Kaupunginhallitus päätti asettaa työtä varten työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin aikataulu siten, että muutostyöt toteutettaisiin viimeistään vuoden 2015 alusta lähtien.

Keskusteluissa on tultu johtopäätökseen, että paras toteuttamistapa olisi vesihuoltoliikelaitoksen yhtiöittäminen ja myyminen Mäntän Kaukolämpö Oy:lle, jonka kokonaisuudessaan omistaa Mäntän Lämpövesi Oy. Vesihuolto toimisi Mäntän Kaukolämpö Oy:n alaisuudessa omana yhtiönään, mutta kuitenkin yhteisen johdon alla.

Siirtoa varten on parhaillaan valmisteilla vesihuoltoliikelaitoksen arvonmääritys ulkopuolisen toimijan toimesta.

Vuoden 2015 talousarvio laadittaisiin jo ehdotetun konsernijärjestelyn mukaisesti.

Vesihuoltoliikelaitoksen henkilökunta siirtyisi vanhoina työntekijöinä perustettavan yhtiön palvelukseen. Asiaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut on käyty 16.9.2013.

( Valmistelijat: Sirviö, Auvinen, Karstinen )

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää että

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©