Poistuminen | Toimielimet | Sivistyslautakunta | Pöytäkirja 16.12.2014

Sivistyslautakunta
Kokous 16.12.2014 / Pykälä 71



Sivistyslautakunta
§ 71
16.12.2014

LUKUVUODEN 2013-2014 ARVIOINTIA

SIVLTK § 71

Koulutuksen arviointi on perusopetuksen osalta lakisääteistä (Perusopetuslaki 5:21 §). Arvioinnin paikallinen organisointi on käytännössä kuntien itsensä käsissä.

Kouluja on pyydetty lähettämään arviointituloksiaan. Seuraavassa esitellään saapuneita tuloksia lyhyesti.

Kolhon koulu

Kolhon koulussa arvioitiin lukuvuoden painopistealueena ollutta TVT-taitojen kehittämistä ja niihin liittyvien uusien toimintatapojen käyttöönottoa. Luokissa olevat uudet laitteet (kannettavat tietokoneet, videotykit ja dokumenttikamerat ovat ahkerassa käytössä. iPadit ovat vasta tutustumisvaiheessa, hankaluutena on ollut ohjelmien saatavuus. Tarvitaan opettajille koulutusta iPadien käytön opetukseen.

Koulussa on kirjattu koulun toimintakulttuurin asiat "liikennevalopapereihin": a) vihreät - kaikki hyvin, jatketaan näin b) keltaiset - varo ja tarkenna ja c) punaiset - muutosta näihin. Arvioitavana olivat esim. a) ilmapiiri ja yhteishenki, koulun arkitoiminnot kuten yhteiset viikonavaukset ja viikkopalaverit yt-tunteina b) yhteissuunnittelun määrä, kiusaamisen havaitseminen ja kohtaako lapsen ja open maailma c) ajoissa paikalle saapuminen, palloiluhallin käyttö iltapäivällä ja esikoululaisten hoitotilat.

Positiivisena nähtiin esim. lähiliikuntapaikan avulla vähentynyt kiusaaminen, uusien lattioiden saaminen ja tilojen avartaminen.

Englannin valtakunnallinen koe; 6. luokan arvosanojen keskiarvo oli 6,9 ja pistemääräkeskiarvo 38,1 eli 7-.

Savosenmäen koulu

Lukuvuoden aikana sovittiin ja kirjattiin koulun yhteisiä peli- ja toimintasääntöjä.

Kiusaamiskartoitus toteutettiin toukokuussa 2013. Kiusaamiskyselyn tuloksissa ei ilmennyt suuria muutoksia edellisvuoteen tai koko maan tilanteeseen. Oppilaiden mielestä opettaja pystyy vaikuttamaan kiusaamisen vähentämiseen tai kokonaan estämiseen. Oppilaista 66,7 % koki, että Kiva Teamin ansiosta kiusaaminen väheni tai loppui kokonaan. Kiusaajista 96,4 % ilmoitti, että selvittämiskeskustelujen jälkeen hän kiusasi vähemmän tai lopetti kiusaamisen kokonaan.

Koulun painopistealueena oli yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen ja konkreettisesti sitä toteutettiin mm. välkkäritoiminnan käynnistämisellä, oppilaskunnan toiminnan aloittamisella, opettajien tiimityöllä ja Startti-ryhmällä (=opettajien huolen ryhmä).

Opetussuunnitelmatyö aloitettiin Purkaamo -työskentelymuodolla, jossa arvioitiin ops-työn mahdollisuuksia, haasteita, omaa roolia sekä vahvuuksia.

Vilppulankosken koulu

Oppilaiden itsearvioinnilla 1.-3.-luokilta saadun tiedon mukaan kehitys on hyvä, aikaisemmin heikkoina olleet kohdat ovat parantuneet. Käytös on huonontunut, esim. kohtaan "käyttäydyn asiallisesti ja kohteliaasti", 50 vastaajaa vastasi "säännöllisesti", 45 vastaajaa vastasi "useimmiten" ja 5 vastaajaa vastasi "joskus". Väittämään "Noudatan koulun sääntöjä ja ohjeita" 59 vastaajaa vastasi "säännöllisesti", 38 vastaajaa vastasi "useimmiten" ja 5 vastaajaa vastasi "joskus". Johtopäätöksinä kyselystä: Yhteisistä käytännöistä sovitaan ja ne kerrataan säännöllisesti ja niitä noudatetaan.

Oppilaiden itsearvioinnilla 4.-6.-luokilat saadun tiedon mukaan työrauhassa on tapahtunut muutosta parempaan. KiVa Koulu toimenpiteet eivät näy toivotulla tavalla tuloksissa.

Opettajille tehdyn arviointikyselyn perusteella koti-koulu yhteistyö lujittui esim. vanhempainyhdistyksen perustamisen myötä. Arviointikyselyssä oli kohtia strategian toteuttamisesta, koulukulttuurin kehittämistyöstä, pedagogisesta kehittämistyöstä, kasvuympäristön kehittämisestä sekä yleisiä kysymyksiä esim. arvioinnista. Vilppulankosken koululla on oma arviointisuunnitelma, jossa on määritelty arviointikohde, arviointiaikataulu, arviointimenetelmä, arviointiin osallistujat sekä arvioinnin raportointi. Kaiken kaikkiaan Vilppulankosken koululla on paneuduttu arviointiin kehittämisen välineenä, jolloin arvioinnista tehdään johtopäätökset, jotka puolestaan johtavat tarvittaessa toimenpiteisiin.

Englannin valtakunnallinen kokeen 6. luokan keskiarvo oli 7,3.

Vilppulan yhteiskoulu

Lukuvuosi 2013-2014 sujui kaikin puolin hyvin. Koululla on yhteinen TVT-hanke Kuortaneen kanssa, johon on saatu OKM:n erityisavustusta. Hankkeen avulla kouluun saatiin 16 kpl iPadeja. Opettajien oman arvion mukaan iPadeja käytettiin opetuksessa vaihtelevasti. Sivistystoimen järjestämässä Veso-koulutuspäivässä saatiin iPadien käyttökoulutusta, mutta tieto- ja viestintätekniikan koulutusta toivotaan lisää.

Koulun painopistealueena oli työrauha. Työrauha kaikille -toimintamallia käytettiin yhdelle luokalle. Toimintamallin avulla saatiin positiivisia tuloksia ja sitä päätettiin jatkaa seuraavana vuonna. Educef-kyselyn avulla arvioitiin myös työrauhaa. Työrauhan säilyttäminen ja parantaminen on "ikuisuusaihe" koulussa ja sitä on syytä jatkaa. Hyviin tapoihin kiinnitettiin huomiota, esim. tervehtimistä harjoiteltiin parin viikon ajan tehostetusti lukuvuoden alussa. Koulu on mukana KiVa-toimenpideohjelmassa ja käytetään KAKE eli kasvatuskeskustelu -menetelmää ongelmallisten tilanteiden selvittelyssä.

Opettajien arvioinnin perusteella yhteistyö esimiehen kanssa sujuu hyvin ja he ovat tyytyväisiä koulun tukipalveluihin (kanslia, koulunkäynninohjaajat).

Matematiikan valtakunnallinen koe 9. luokille;

Keskiarvo on 29,47 pistettä, joka vastaa noin arvosanaa 7. Vilppulan yhteiskoulussa kokeeseen osallistui 62 oppilasta ja pistekeskiarvo on 32,47 pistettä eli hieman valtakunnallista pistemäärää korkeampi. Pistekeskiarvo vastaa arvosanaa 7+.

Kielten valtakunnallisten kokeiden tuloksia:

englanti;

Kaikkien oppilaiden ka oli koko maassa 50 pistettä, Länsi- ja Sisä-Suomen läänissä 48 p ja Vilppulan yhteiskoulussa 50 p. Koulun tyttöjen ka oli 57 pistettä, koko maassa 55 p., koulun poikien ka oli 43 pistettä, koko maassa 45 p.

ruotsi;

ka 52 pistettä (valtakunnallinen 53 p. ja läänissä 52 pistettä). Tyttöjen keskiarvo oli 60 pistettä (valtakunnallinen 58 ja läänissä 58). Poikien keskiarvo oli 44 pistettä (valtakunnallinen 48 ja läänissä 46).

Yhteiskoulun tulos on koko maan keskiarvossa. Tytöt menestyivät vähän paremmin kuin muualla ja pojat vastaavasti vähän huonommin kuin muualla. Tuloksissa ei kuitenkaan ole mitään hälyttävää. Erot tyttöjen ja poikien välillä olivat edelleen kasvaneet tyttöjen hyväksi koko maassa.

Koskelan yläkoulu

äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulokset valtakunnallisessa 9. vuosiluokan lopussa vuonna 2014;

Kielentuntemuksesta pistemäärien keskiarvo oli 22 pistettä (maximi 43 p.), ratkaisuosuus oli 51 % eli oppilaat ovat saaneet keskimäärin 51% siitä pistemäärästä, jonka olisi kaikkiaan voinut saada.

Kirjoittamisen pistemäärien keskiarvo oli 28 pistettä ja ratkaisuosuus oli 56 %.

Oppilaiden kokeminen oppiaine hyödylliseksi; asenneväittämien keskiarvo oli 0,68 (viisiportainen asteikko -2-+2), oppiaineesta pitäminen -0,09 ja oppilaan käsitys omasta osaamisestaan 0,26.

Muita arviointituloksia ei Koskelan yläkoulu toimittanut edellisvuosien tapaan.

Mäntän lukio

Mäntän lukion opiskelijoille tehdyssä vuosittaisessa arviointikyselyssä tulokset ovat pääosin samansuuntaisia kuin edellisinä vuosina. Opiskelun suunnitteluun ja tukitoimiin liittyvissä kohdissa (8,10,11,12,13,14) tulokset ovat hyviä. Kurssitarjottimella ei ole ollut minään vuonna kylliksi valinnan varaa (kohta 9). Selvää paranemista on ollut vuosien myötä opiskelun mielenkiintoisuudessa ja monipuolisissa opetusmenetelmissä (kohdat 6 ja 15). Tavoitteena onkin ollut koulun kehittäminen niillä osa-alueilla.

Huomiota on kiinnitettävä tulevina vuosina arvostelun oikeudenmukaisuuteen ja puuttumiseen mahdollisissa kiusaamistapauksissa (kohdat 7 ja 18). Kiusaamistapauksissa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemisessa ei ole tärkeätä keskiarvo vaan tulosten jakautuminen.

Kyselyssä 17,6 % oppilaista oli " täysin eri mieltä" tai "jokseenkin eri mieltä" kohdan 7 väitteestä ("Arvostelu on oikeudenmukaista").

Vastaava luku kohdassa 18 ("Lukiossa ei esiinny koulukiusaamista") oli 26,4 %. Lukuvuonna 2012 -2013 prosenttiluvut olivat selvästi pienempiä.

Mäntän lukion ylioppilaskokeiden tulokset ovat erinomaiset, sillä neljänsadan lukion vertailussa sijoitus oli 79.

Seitsemän vuoden vertailusta lähilukioihin näkyy, että Mäntän lukion tulokset ovat pysyneet koko ajan selvästi yli 17 pisteen pakollisissa aineissa. Vain kerran tulos on ollut alle 17,5 : n .

STT:n lukiovertailussa verrataan opiskelijan tason muuttumista lähtötasosta ylioppilaskirjoituksiin ja tulokset siinä ovat erilaisia. Tutkimuksen lähtökohta on hyvä, mutta vertailuun ei oteta mukaan reputtaneita oppilaita, mikä vääristää vertailua. Hyvän tuloksen voi saada siinä vertailussa, vaikka puolet abiturienteista reputtaisi. Mäntän lukion tulos oli tässä vertailussa erinomainen, sillä koulu oli koko maassa 24. Edellä oli 9 ruotsinkielistä lukiota. Mäntän lukio oli tässä vertailussa paras suomenkielinen lukio Pirkanmaalla. Mäntässä vain yksi abiturientti ei saanut kaikkia pakollisia aineita hyväksytysti suoritetuksi.

Kaiken kaikkiaan eri vertailut kertovat enemmän ylioppilaiden tasosta kuin lukion tasosta.

Kokouksessa nähtävänä ylioppilastulokset keväältä 2014 sekä vertailu lähilukioiden menestymisestä pakollisten aineiden kirjoituksissa vuosina 2008 - 2014.

Lukion arviointitulosten teksti on lähes kokonaan rehtori Heinosen tuottamaa.

(Valmistelija sivistysjohtaja Taina Peltonen puh. 03 488 8209)

Esittelijän (sivistysjohtaja Peltonen) päätösehdotus:

Sivistyslautakunta on saanut tietoonsa kouluilta saadut arviointitulokset.

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 





©