Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 16.12.2014

Tekninen lautakunta
Kokous 16.12.2014 / Pykälä 151



Tekninen lautakunta
§ 151
16.12.2014

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS ARI LINDROOSIN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISASIAA KOSKEVASTA VALITUKSESTA

TEKLTK § 151

OHEISMATERIAALI: Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Ari Lindroosin tekemän valituksen koskien Jari Ahvenjärven nimittämistä liikuntasihteerin virkaan. Lindroos oli oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että teknisen lautakunnan päätös kumotaan ja virka täytetään julkista hakumenettelyä noudattaen.

Lisäksi Lindroos oli tehnyt valituksen myös teknisen johtajan päätöksestä ottaa Ahvenjärvi liikuntasihteerin virkaan jo 15.10.2013 alkaen, vaikka hän on esitellyt asian vasta kokouksessa 29.10.2013. Hallinto-oikeus jätti asian tutkimatta ja hylkäsi valituksen, koska se on esitetty hallinto-oikeudelle myöhästyneenä 30 päivän valitusajan kuluttua umpeen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös on oheismateriaalina.

(Valmistelija tekninen johtaja Erkki Viitanen, puh. 03-488 8345)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta merkitsee Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.





©