Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 30.09.2014

Tekninen lautakunta
Kokous 30.09.2014 / Pykälä 112


Edellinen asia | Seuraava asia

Tekninen lautakunta
§ 112
30.09.2014

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2015, KÄYTTÖTALOUS

TEKLTK § 112

LIITE 1: Teknisen lautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2015

LIITE 2: Teknisen lautakunnan esitys taloussuunnitelmaksi

LIITE 3. Koulutus- ja rekrytointisuunnitelma (jaetaan kokouksessa)

OHEISMATERIAALI 1: Talousarvion 2015 kehys ja laadintaohjeet, ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 08.09.2014, § 242

OHEISMATERIAALI 2: Käyttötalouden määrärahat vastuualueittain, tehtävittäin ja tileittäin

Teknisessä palvelukeskuksessa on valmisteltu v:n 2015 talousarvioehdotusta. Kaupunginhallitus on on päättänyt kokouksessaan 08.09.2014, § 242, antaa talousarvion valmistelua varten aikatauluohjeistuksen lisäksi mm. seuraavia ohjeita:

Kaupungin omassa päätäntävallassa oleville toimialoille, mm. tekniset palvelut, on kuntaliitoksesta lähtien asetettu joka vuosi tavoitteeksi 0 budjettiraami, sekä nyt vuoden 2013 tilinpäätöstaso. Palvelualoja on siis ohjeistettu siten, että menot eivät ole saaneet kasvaa lainkaan vuoden 2008 tasosta. Tavoite on ollut käytännössä erittäin haastava, koska henkilöstön palkat kuitenkin kasvavat yleisten työmarkkinasopimusten myötä joka tapauksessa. Lisäksi rakennus- ym. materiaalien hinnat sekä ulkopuolelta ostettavien palvelujen hinnat ovat jatkuvasti kohonneet huomattavasti.

Verrattaessa vuoden 2014 talousarvioesitystä kuluvan vuoden talousarviooon voidaan todeta, että

Näiden yhteenlaskettu nettovaikutus on n. 303.000 €.

Vuoden 2013 aikana tehtyjen toteutuneiden säästötoimenpiteiden vaikutukset merkitsevät seuraavaa tulevan vuoden talousarviota laadittaessa:

 

- tasapainottamisen vaikutukset eri kohteissa
- 51.300 €
- liikunta-avustusten leikkaus
- 22.500 €
- yksityistieavustusten leikkaus
- 50.000 €
- muut säästötavoitteet
- 20.000 €
- metsän myyntitulojen lisäys
+ 172.000 €
- omaisuuden myyntitulojen lisäys
+ 51.000 €

Menojen vähennys oli suuruudeltaan 143.000 € ja tulojen lisäys 223.000 €.

Nämä kustannukset voidaan ottaa huomioon laadittaessa vuoden 2015 talousarviota.

Kaupunki on luopunut vuosien 2011 - 2014 aikana joistakin kiinteistöistä. Tämä näkyy talousarviossa hoitomenojen sekä vuokratulojen vähentymisenä. Hoitomenojen väheneminen on kuitenkin suurempi kuin vuokratuloista saatavat tuotot.

Osakehuoneistojen siirto vuoden 2015 alusta Koskelantalot Oy:lle vaikuttaa tuloihin n. 241.000 €:n vähennyksen, toisaalta yhtiövastikkeiden maksut, n. 154.000 €, siirtyvät Koskelantalot Oy:lle. Näiden nettovaikutus on kokonaisuudessaan n. 87.000 €.

Talousarvion laatimiseen edellä mainittujen kanssa vaikuttavat mm. seuraavat merkittävimmät seikat:

 

TULOT
 
 
 
- vuoden 2013 tasapainotuksesta johtuneet tulojen lisäyk.
-223.000 €
- vuokratulojen vähentyminen
-241.000 €
- muut tulojen vähennykset
-12.300 €
yhteensä
-464.000 €
 
 
MENOT
 
 
 
- henkilöstökulujen vähennys
+ 49.000 €
- yhtiövastikkeiden maksujen vähentyminen
+154.000 €
- maksuosuuksien nousut (palo- ja pelastustoimi, ymp.terveydenhuolto ja ympäristönsuojelu)
-45.500 €
- vesi- ja jätevesimaksujen korotus
-10.000 €
- vuoden 2013 tasapainotuksesta johtuvat menojen väh.
-144.000 €
- muut toimintamenojen kasvut
-27.500 €
yhteensä
-40.000 €

Vuokria esitetään korotettavaksi kautta linjan n. 3 % vuonna 2015.

Sisäiset laskutukset eivät talousarviota tehtäessä ole vielä kokonaisuudessaan kirjattu talousarvioehdotukseen, vaan ne tulevat täsmentymään vielä.

Alla olevassa taulukossa on esitetty liitteet, joissa talousarviota on esitetty.

 

LIITE
Liitteen sisältö
Liitteen tarkoitus
1
käyttötalouden määrärahaesitykset kustannuspaikoittain; ulkoiset ja sisäiset menot ja tulot
lautakunnan esitys vuoden 2015 talousarvioksi
2
 
taloussuunnitelma vuosiksi 2015-2017
lautakunnan esitys toimintasuunnitelmaksi
oheis-
materiaali
käyttötalouden määräraha-arviot vastuualueittain, tehtävittäin ja
tileittäin
informaatiota yksityiskohdista
 

Tämä talousarvio on laadittu siten, että on tuleva vuosi on ajateltu olevan esim. kunnossapidon ja ilmasto-olosuhteiden osalta normaali sekä katujen että kiinteistöjen hoidon osalta. Mihinkään ennakoimattomaan tapahtumaan ei olla varauduttu.

(Valmistelija tekninen johtaja Erkki Viitanen, puh. 03-488 8345)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia



©