Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 12.08.2014

Tekninen lautakunta
Kokous 12.08.2014 / Pykälä 90



Tekninen lautakunta
§ 90
12.08.2014

KEVYEN LIIKENTEN VÄYLÄN RAKENTAMINEN MUSTAANLAHTEEN

657//2011

TEKLTK § 90
LIITE 2: Kartta alueesta, johon kevyen liikenteen väylä on tarkoitus rakentaa

Keski-Suomen ELY-keskus suorittaa kuluvan vuoden aikana kantatie 56:n peruskorjausta ja rakentaa mm. kevyen liikenteen väylän välille Mustalahti- Runttimäki. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu kevyen liikenteen väylän n. 50-60 m:n pituisen osuuden rakentaminen Siwan kohdalle pohjoispuolelle kantatie 58:aa (vain eteläpuolelle). Yhdysväylä on tarpeellinen, jotta Mustanlahden asutusalueen kaikki kevyt liikenne ei ohjautuisi Siwan kautta.

Rakentamiskustannukset ovat urakoitsijan ilmoituksen mukaan n. 18.000 € ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa on neuvoteltu kustannusten jakamisesta siten, että sekä kaupunki että ELY-keskus osallistuisivat kustannuksiin puoliksi. Kaupungin osuus voitaisiin rahoittaa vuoden 2014 investointiosan liikenneväylien kohdasta "päällystys- ja pienet korjaustyöt", jonka määrärahan käytöstä päättäminen on talousarvion mukaan teknisen lautakunnan päätösvallan alainen.

(Valmistelija tekninen johtaja Erkki Viitanen, puh. 03-488 8345)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta päättää

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©