Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 07.07.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 07.07.2014 / Pykälä 229



Kaupunginhallitus
§ 229
07.07.2014

YHTEISKUNNAN KORVAAMIEN KULJETUSTEN TEHOSTAMISSELVITYS

KH § 229LIITE 7:Tiedote sekä selvityksen alustavat työvaiheet ja aikataulu

Pirkanmaan liiton kehittämispäällikkö Marja-Riitta Mattila-Nurmi esitti toukokuussa 2014 mm. Mänttä-Vilppulan kaupungille mahdollisuutta olla

mukana otsikossa mainitussa selvityshankkeessa.

Hanketta ovat olleet Pirkanmaan liiton kanssa valmistelemassa Kela, Tampereen Logistiikka Oy, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Selvitystyön tulee toteuttamaan Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskuksen VERNEn tutkijaryhmä tutkijatohtori Heikki Liimataisen johdolla.

Yhteiskunnan korvaamien henkilökuljetusten tehostamisselvityksen tavoitteena on tarkastella kuljetusten nykyistä yhtenäisemmän suunnittelun ja toteutuksen kustannus- ja palvelutasovaikutuksia. Selvityksen visiona on parantaa kuljetusten palvelutasoa ja kehittää uusia kustannus- ja resurssitehokkaita toimintamalleja.

Tavoitteena on kehittää valtakunnantasolla sovellettavia toimintamalleja, joilla voidaan tehostaa yhteiskunnan korvaamia kuljetuksia. Vision mukaisessa toimintamallissa asiakas pystyy helposti tilaamaan itselleen kuljetuksen kohtuullisen lyhyellä varoitusajalla. Asiakas saa tiedon erilaista vaihtoehdoista, joita hänen tarvitsemalleen kuljetukselle on olemassa. Asiakas kuljetetaan määränpäähän yhteiskunnan ja asiakkaan kannalta edullisimmalla kuljetuksella. Kuljetuksen maksaminen tapahtuu vaivattomasti, eikä siitä aiheudu merkittävästi ylimääräistä työtä kuljettajalle eikä asiakkaalle.

Selvityksen kustannusarvio on 60.000 euroa. Rahoitus jakautuu seuraavasti:

Pirkanmaan liitto: 36 000 € (60 %),

Kela: 12 000 € (20 %),

Tampere: 6 000 € (10 %),

Sastamala: 3 000 € (5 %),

Mänttä-Vilppula: 3 000 € (5 %)

Hanketta varten kootaan ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina Kela, Tampereen Logistiikka Oy, Pirkanmaan liitto, Kuntaliitto, Tampereen kaupunki, Sastamalan kaupunki, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Hankesuunnitelma ja hanketta koskeva ppt-esitys on liitetty asiakirjoihin.

(Valmistelija kaupunginlakimies Ilkka Nikmo, 03-488 8241)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää

Päätös:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©