Poistuminen | Toimielimet | Tekninen lautakunta | Pöytäkirja 17.06.2014

Tekninen lautakunta
Kokous 17.06.2014 / Pykälä 77



Tekninen lautakunta
§ 77
17.06.2014

UIMAOPETUS JA KUNTONEUVONTA

TEKLTK § 77

Sivistystoimi vastaa kaupungin koululaisten uimaopetuksesta. Tätä varten talousarvioon on osoitettu palkkamenoihin n. 10 h/ vko eli 26 % htv:sta. Työ ajoittuu käytännössä välillä lokakuu – huhtikuu, keskellä talvea joulukuun puolesta välistä tammikuulle on tunteja vähän. Tämä uimaopetus on suunnattu perusopetuksen 1. - 6. lk:lle ja esiopetukseen. Pätevän henkilön löytäminen tähän tehtävään on käytännössä mahdotonta vähäisen työmäärän vuoksi ja tämän takia uinninopetukselle on vaikea saada jatkuvuutta/pysyvyyttä. Viimeiset kaksi talvea toiminta on tapahtunut niin, että liikuntatoimen oppisopimussuhteessa oleva henkilö on toiminut uinninvalvojana ja uinninvalvoja on hoitanut uimaopetuksen.

Erityis- ja terveysliikunta on nostanut kaupungissa ja koko valtakunnassa profiiliaan huomattavasti. Mänttä-Vilppula on mukana liikuntatieteellisen seuran Erityisliikuntaa kuntiin -hankkeessa ja terveystoimella on käynnissä Pirkanmaan hyvinvointihanke, joka keskittyy ennen kaikkea terveysliikunnan mahdollisuuksien kehittämiseen. Tässä yhdeksi isoksi kysymykseksi on noussut tiedon löytäminen ja ns. kuntoneuvonta, jossa opastettaisiin kaikenikäisiä liikkujia (tämä voi olla sekä henkilökohtaista neuvontaa face-to-face -tyyliin, puhelimessa tapahtuvaa ohjausta ja sähköisillä viestintävälineillä tapahtuvaa ohjausta). Kysyntää olisi kaiken ikäisissä ihan pienimmistä lapsista työikäisten kautta aina ikäihmisiin saakka. Samoin kysyntää on ihan kaikenkuntoisilla ja monenlaisillakin motiiveilla tyyliin harrastuksen löytämisestä oman kehon "kunnossapitoon". Kyseisellä kuntoneuvonnalla, kun se toimintaan ja toimimaan saadaan, pystytään vaikuttamaan ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen.

Sivistystoimi ja tekninen toimi ovat alustavasti keskustelleet asiasta ja pitävät tärkeänä edellä kerrotun toiminnan luomista kaupunkiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että uimahallille palkataan kolmas valvoja työsuhteeseen teknisen toimen alaisuuteen. Kaikki kolme valvojaa koulutetaan ja kouluttautuvat sivistystoimen kustannuksella uimaopettajaksi. Lisäksi tähdätään siihen, että vähintään yhdellä uimavalvojalla on liikuntapuolen ja/ tai terveyspuolen koulutus. Tällöin uimahallilla on aina pätevä valvoja, joka luonnollisesti hallissa pitää aina olla, kun siellä on toimintaa. Toinen päivävuoron valvojista toimii uimaopettajana ja kuntoneuvojana. Työaikajärjestelyillä pystytään vapauttamaan resurssia kuntoneuvonnan hoitamiseen, ja kesäaikaan esimerkiksi lasten urheilukoulujen vetämiseen. Tavoitteena on, että kuntoneuvoja "jalkautuisi" ja järjestäisi erilaisia tapahtumia kaupungin eri liikuntapaikoissa. Sivistystoimen ja teknisen toimen yhteistyöllä kaupungissa voidaan asettaa kunnianhimoiset tavoitteet kansalaistaidossa eli uinnissa (tämä voisi olla esimerkiksi: "jokainen tokaluokkalainen ui 25 metriä", ja siitä edelleen "Jokainen kutosluokkalainen graduoi uintimerkin"). Tämä vaatii hyvä yhteistyötä uimaopetuksen ja koulujen kesken, jotta kaikki saavat tarvitsemansa määrän uinninopetusta.

Kustannukset jaettaisiin sivistyspalvelujen ja teknisten palvelujen kesken samoin kuin aikaisemminkin niin, että sivistystoimi osallistuu rekrytoitavan kolmannen uinninvalvojan palkkausmenoihin 26 %:n osuudella ja tekninen palvelukeskus 74 %:n osuudella. Tällä edellä kerrottu toimenpide olisi myös osana kaupungin hyvinvointisuunnitelmaa ja samalla saadaan varmistettua kuntalaisille merkittävä palvelu ja parannettaisiin oppilaiden uimataitoa.

Tämä pykälä on valmisteltu kiinteässä yhteistyössä sivistysjohtajan ja teknisen johtajan kesken.

(Valmistelija liikuntasihteeri Jari Ahvenjärvi, puh. 03-488 639)

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) päätösesitys:

Tekninen lautakunta


----------------------------------------------------------------

Sivistyslautakunta on käsitellyt asian kokouksessaan 11.06.2014, § 40 ja hyväksynyt asian ehdollisena siihen saakka kun tekninen toimi ja kaupunginhallitus ovat hyväksyneet asian.

Esittelijän (tekninen johtaja Viitanen) uusi päätösesitys:

Tekninen lautakunta

Päätös: Tekninen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle uinninvalvojan palkkausta esittelytekstissä esitettyyn tehtävään. 





©