Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 02.06.2014

Kaupunginhallitus
Kokous 02.06.2014 / Pykälä 175



Kaupunginhallitus
§ 175
02.06.2014

OPETTAJAVIRKOJEN TÄYTTÖLUPA SIVISTYSTOIMEEN

243//2014

KH § 175

Sivistystoimi pyytää täyttölupia seuraavasti:

Liikunnan lehtorin virka

Sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan, 21.5. 2014 (§ 31), opinto-ohjaajan virkaan nyt meillä toimivan liikunnan lehtorin (tyttöjen liikunta), jolla on myös opinto-ohjaajan pätevyys. Näin ollen meillä tullaan tarvitsemaan viranhoitaja liikunnan lehtorin virkaan. Liikunnanlehtori on kahden yläkoulun ja lukion yhteinen opettaja, jonka sijoituspaikka on Vilppulan yhteiskoulu. Koska valintaprosessia toistaiseksi valittavaksi ei ehditä hoitaa enää tänä kesänä pykälien lainvoimaiseksi tuloajat huomioiden, pyydetään lupa täyttää virka ensin määräaikaisesti ensi lukuvuodeksi ja seuraavan lukuvuoden alussa toistaiseksi. Tyttöjen liikunnan lehtori tarvitaan hoitamaan perusopetuslaissa määritellyt liikunnan tunnit kahdelle yläkoululle ja lukiolle.

Erityisluokanopettajan ma. virka

Mäntänvuoren kahdessa pienryhmässä opiskelee vuosiluokkien 1.-9. eha-oppilaat. Oppilasryhmän koko on rajattu 8 oppilaaseen / luokka (Perusopetusasetus 1998/852, 2 §; Perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa opetuksessa opetusryhmässä saa olla enintään kahdeksan oppilasta). Ensi lukuvuonna pienryhmän oppilasmäärä ylittyy kahdella oppilaalla, oppilasmäärän ollessa 18 oppilasta.

POA 2 §:n mukaan opetusryhmän enimmäiskoko voidaan ylittää, jos se on oppilaiden edellytysten tai opetuksessa käytettävän työskentelytavan takia perusteltua, eikä järjestely vaaranna opetusryhmässä opiskelevien oppilaiden opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Mäntänvuoren pienryhmän oppilasmäärä on ollut vuodesta 2011 lähtien 17 oppilasta, joten kyseessä ei ole enää hetkellinen opetusryhmän oppilasmäärän ylitys. Lukuvuonna 2015 - 2016 Mäntänvuoren pienryhmään on tulossa esiopetuksesta kolme uutta oppilasta, joten näillä näkymin opetusryhmän oppilasmäärä ylittyy aina vuoteen 2016 asti.

Sivistystoimi hakee vasta nyt täyttölupaa, koska on haluttu varmistaa oppilasmäärä. Kuitenkin koulun tämän vuoden talousarvioon on jo varattu kolmannen erityisluokanopettajan palkkauskulut. Lisäksi on huomattava, että rehtorin mukaan eha-opetusryhmistä vähennetään 30 h:n koulunkäynninohjaajan tunnit, kun tilalle saadaan erityisluokanopettaja.

(Valmistelija sivistysjohtaja Taina Peltonen puh. 03-488 8209)

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupunginhallitus myöntää sivistystoimelle luvan täyttää virat seuraavasti:

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.





©