Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 19.05.2014

Kaupunginvaltuusto
Kokous 19.05.2014 / Pykälä 19


Edellinen asia | Seuraava asia

Kaupunginhallitus
§ 163
12.05.2014
Kaupunginvaltuusto
§ 19
19.05.2014

LAUSUNTO HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE / KUNNALLISVALITUKSEN JOHDOSTA POHJASLAHDEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN, NRO 00835/14/2299

967//2012

KH § 163

OHEISMATERIAALI:
Kunnallisvalitus


Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lähete 25.4.2014

Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää 24.4.2014 päivätyllä kirjeellä kaupunginhallitusta hankkimaan valtuuston lausunnon tai, jos se hallituksen johtosäännön mukaan on mahdollista antamaan lausunnon Pohjaslahden koulun lakkauttamista koskevaan valitukseen. Kyseinen valitus koskee kaupunginvaltuuston päätöstä 31.3.2014 (8 §). Valitus on esityslistan liitteenä.

Valituksen allekirjoittaneet vaativat, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumoaa valituksen kohteena olevan kaupunginvaltuuston päätöksen. Perusteluina he esittävät, että päätöstä tehdessään valtuusto on ylittänyt toimivaltansa ja se teki päätöksen virheellisessä järjestyksessä.

Valituksen mukaan valtuuston päätös syntyi virheellisessä järjestyksessä johtuen kahdesta eri syystä. Ensinnäkin kaupunginvaltuusto päätti jatkaa Pohjaslahden koulun opetusta osoittamatta tarkoitukseen tarvittavaa lisämäärärahaa. Valittajien mielestä muuttaessaan aikaisempaa päätöstään valtuuston olisi tullut samalla osoittaa, mistä opetuksen jatkumiseen tarvittavat määrärahat katetaan. Toiseksi valittajat huomauttavat, että päätöksessä todetaan, että sen taloudellisuus varmistetaan sillä, että valmistavaa opetusta jatketaan Pohjaslahdella. Valittajien mielestä päätöksen taloudellisuuden perustelu on täysin harhaanjohtavaa sekä epäjohdonmukaista, koska valmistavaan opetukseen tulevien oppilaiden lukumäärä ei ole miltään osin kaupungin eikä kaupunginvaltuuston päätettävissä.

Valituksen mukaan valtuusto ylitti toimivaltansa, koska kaupungin hallintosäännössä on määrätty muun muassa kaupungin esi-, perus- ja lukiokoulutuksen järjestäminen sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan. Valituksen allekirjoittaneiden mielestä kaupunginvaltuusto ylitti yksiselitteisesti toimivaltansa, koska se ei voi ottaa päätettäväkseen asiaa, joka on hallintosäännöllä delegoitu sivistyslautakunnan päätettäväksi.

Mänttä-Vilppulan kaupungin hallintosääntö määrää seuraavasti:

59 § Kaupunginhallituksen ratkaisuvalta

Kaupunginhallitus päättää

......

1.3. selityksen antamisesta valtuuston puolesta valtuuston päätöstä koskevasta valituksesta tai jatkovalituksesta, jos kaupunginhallitus katsoo, ettei valtuuston päätöstä ole kumottava.

Kyseinen kohta tarkoittaa sitä, että mikäli kaupunginhallitus katsoo ettei kaupuginvaltuuston 31.3.2014 (8 §) tekemää päätöstä ole syytä kumota, voi valituksesta pyydetyn lausunnon antaa kaupunginhallitus. Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että kyseinen valtuuston päätös olisi kumottava, täytyy kaupunginhallituksen pyytää lausunto kaupunginvaltuustolta. Tämä lausuntoesitys hallinto-oikeudelle on valmisteltu valtuuston annettavaksi.

Kunnallisvalituksen ovat allekirjoittaneet kaupunginhallituksen puheenjohtajat. Tämän vuoksi he ovat esteellisiä käsittelemään asiaa, jonka johdosta tämän pykälän käsittelyn ajaksi kaupunginhallituksen kokoukselle on valittava tilapäinen puheenjohtaja.

Mänttä-Vilppulan kaupungin hallintosääntö määrää seuraavaa:

10 § Tilapäinen puheenjohtaja

Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja iältään vanhimman jäsenen toimiessa puheenjohtajana.

Näin ollen tämän pykälän kohdalla kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimii Lasse Siltanen, jonka johdolla asian käsittelyä varten valitiin tilpäinen puheenjohtaja.

Esitys Mänttä-Vilppulan kaupungin lausunnoksi hallinto-oikeudelle:

”Sivistyslautakunta on 16.12.2009 (103 §) käsitellyt asiaa ”Pohjaslahden koulun oppilasmäärän määrittäminen koulun säilymiseksi” ja päättänyt tuolloin antaa koululle työrauhan kolmeksi vuodeksi, mutta mikäli oppilasmäärä alenee 11 oppilaaksi tai sen alle tuona aikana, koulun muuttamista yksiopettajaiseksi harkitaan.

Samassa päätöksessä sivistyslautakunta totesi, että koulu lakkautetaan lukuvuoden 2013 - 2014 alusta lähtien tai sen toimimista sen jälkeen yksiopettajaisena harkitaan, mikäli kolmen vuoden päästä oppilaita on alle 18.

Sivistyslautakunta päätti 26.09.2012 (73 §) jatkaa koulun yleisopetusta 1-opettajaisena lukuvuoden 2013 - 2014 ja että päätöstä tarkistetaan keväällä 2013 erityisesti valmistavan opetuksen osalta. Pohjaslahden koulussa toimivalle valmistavalle opetukselle päätettiin etsiä uudet tilat 1.8.2014 alkaen.

Samalla sivistyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, että Pohjaslahden koulu lakkautetaan 1.8.2014.

Sivistyslautakunnan käsittelyjen pohjana oli tehtyjä selvityksiä ja pidettyjä kuulemistilaisuuksia.

Kaupunginhallitus päätti 8.10.2012 (276 §) esittää sivistyslautakunnan esityksen valtuustolle siten muutettuna, että Pohjaslahden koulu lakkautetaan 1.8.2013.

Kaupunginvaltuusto käsitteli tämän esityksen 12.11.2012 (82 §) ja päätti: ”Jatketaan perusopetusta Pohjaslahden koulussa vähintään yksiopettajaisena kouluna ja jatketaan valmistavaa opetusta Pohjaslahdella lukuvuoden 2013 - 2014. Katsotaan tilanne uudelleen keväällä 2014.”

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.12.2013 (79 §) kaupungin talousarvion vuodelle 2014 ja taloussuunnitelman vuosille 2014 - 2016. Niihin sisältyivät määrärahat Pohjaslahden koulun toimintaa varten vain kevätlukukautta 2014 varten. Sivistyslautakunta hyväksyi käyttösuunnitelmansa vuodelle 2014 em. valtuuston päätöksen mukaisena kokouksessaan 05.02.2014 (5 §).

Samassa kokouksessaan 05.02.2014 (7 §) sivistyslautakunta päätti, että vastaanottokeskuksesta tulevien lasten valmistavan opetuksen paikka on lukuvuoden 2014 - 2015 alusta lähtien Vilppulankosken koulu.

Kaupunginhallitus päätti 10.03.2014 (89 §) esittää valtuuston päätettäväksi, että Pohjaslahden koulu lakkautetaan 1.8.2014 lähtien sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti.

Kaupunginvaltuusto käsitteli tämän esityksen 31.03.2014 (8 §) ja teki tuolloin valituksenalaisen päätöksen, jonka mukaan:

Toimivallan ylittäminen

Mikäli valtuuston katsotaan ylittäneen toimivaltansa, se perustuu siihen, että valmistavan opetuksen järjestämisestä päättäminen kuuluu hallintosäännön mukaan sivistyslautakunnalle. Hallintosäännön 63 ja 64 §:n mukaan sivistyslautakunnan kuuluu vastata mm. kaupungin esi-, perus- ja lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tehdä tähän liittyviä päätöksiä. Lautakunta olikin jo 05.02.2014 (7 §) päättänyt valmistavan opetuksen paikasta. Vaikka valtuusto on kaupungin ylin päättävä elin, se ei voi ottaa päätettäväkseen asioita, jotka ovat hallintosäännön perusteella delegoitu alemmalle toimielimelle.

Virheellinen järjestys

Valituksenalaista päätöstä ei sen sijaan voitane kumota sillä perusteella, että Pohjaslahden koulun toimintaa varten ei ole hyväksytyssä talousarviossa määrärahaa, sillä valtuusto voi milloin tahansa talousarviovuoden aikana myöntää lisämäärärahoja.

Mikäli valtuuston katsotaan tehneen päätöksen virheellisessä järjestyksessä, se perustuu siihen, että päätöksen taloudellisuuden perustelu valmistavan opetuksen jatkamisella, ei voi olla peruste, koska valmistavaan opetukseen tulevien oppilaiden lukumäärä ei ole kaupungin päätettävissä.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 28.04.2014 (148 §) päättänyt panna täytäntöön valtuuston 31.3.2014 tekemät päätökset lukuun ottamatta 8 § mukaista päätöstä.”

(Valmistelijat kaupunginlakimies Ilkka Nikmo, 03-488 8241, kaupunginjohtaja Esa Sirviö, puh. 03-488 8200).

 

Esittelijän (kaupunginjohtaja Sirviö) päätösesitys:

Kaupuginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

Päätös: Kai Lindroos esitti, että tämän pykälän ajan puheenjohtana toimii Lasse Siltanen. Esitys hyväksyttiin.

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Timo Tukia, Alli Mäkinen ja Mira Anttila olivat esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

KV § 19OHEISMATERIAALIT: Kunnallisvalitus ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lähete 25.4.2014

Kaupunginhallituksen päätösesitys:

Kaupunginvaltuusto päättää

Päätös: Puheenjohtaja käytti puheenvuoron ja avasi keskustelun.

Keskustelussa valtuutettu Hilkka Ylä-Pynnönen luki tekstin lausunnoksi ja esitti, että kaupunginvaltuusto antaa sen omana lausuntonaan.

Valtuutettu Ulla McNiven kannatti Hilkka Ylä-Pynnösen esitystä.

Valtuutettu Anna-Liisa Liettyä kannatti Hilkka Ylä-Pynnösen esitystä.

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että on tehty uusi esitys lausunnoksi, jota on kannatettu, joten asiasta on äänestettävä ja esitti äänestysmenettelyksi nimenhuudon mukaista äänestystä mikä hyväksyttiin. Äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitys on "JAA" ja Hilkka Ylä-Pynnösen muutosesitys on "EI".

Valtuutettu Riitta Tuominen esitti neuvottelutaukoa, mikä hyväksyttiin ja kokous keskeytettiin.

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja keskustelun uudelleen.

Äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 29 ääntä ja Hilkka Ylä-Pynnösen muutosesitys 4 ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi on tullut kaupunginhallituksen esitys äänin 29-4. Äänestyspöytäkirja on liitteenä.

Hilkka Ylä-Pynnönen jätti asiasta eriävän mielipiteen, mikä liitetään pöytäkirjaan liitteeksi 3.

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Timo Tukia, Mira Anttila ja Alli Mäkinen olivat esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Mira Anttilan tilalla varavaltuutettuna tämän pykälän ajan oli Ulla Mc Niven.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia



©